Mirabeau kohautti olkapäitään kuin Jean Bart ja työnsi kyynärpäillä tieltä pois pahimmat tungettelijat.
Huudot saattelivat häntä saliin saakka ja tuntuivat siellä herättävän uuden herjaustulvan. Tuskin hän oli astunut sisälle, kun sadat äänet huusivat: »Kas, tuolta tulee kavaltaja! Luopiopuhuja! Ostettu mies!»
Barnave oli puhujalavalla. Hän puhui Mirabeauta vastaan. Mirabeau silmäili häntä kiinteästi.
»Niin, niin», sanoi Barnave, »sinua sanotaan kavaltajaksi ja minä puhun nyt sinua vastaan».
»Vai niin», vastasi Mirabeau, »jos sinä puhut minua vastaan, voin mennä
Tuileries-puistoon kävelemään. Ehdin kyllä palata ennenkuin lopetat.»
Ja pystypäin, uhkamielin hän kulki meluavan, sadattelevan, uhkailevan joukon halki, meni Feuillants-pergermälle ja sieltä Tuileries-puistoon.
Suunnilleen kolmanneksen matkan päässä isolla lehtokujalla muuan nuori naishenkilö, kädessä rautayrtin oksa, jonka tuoksua hän hengitti, oli kerännyt ympärilleen joukon toisia naisia.
Hänen vasemmalla puolellaan oli vapaa paikka. Mirabeau otti tuolin ja meni istumaan hänen viereensä.
Puolet ympärillä olevista naisista nousivat ja poistuivat.
Suu hymyssä Mirabeau katseli heidän poistumistaan.