»Kuten sanoin, ja te olisitte voinut ilman muuta uskoa minua, niin minusta ainakin tuntuu.»
»Teitä? Mistä tiesitte mukanani olevan viisikolmatta louisdoria?»
»Hyvä herra Gamain, minulla on ollut kunnia jo mainita teille, että tapasin teidät makaamassa keskellä valtamaantietä parinkymmenen askelen päässä ajoneuvoista, jotka olivat leikata teidät kahtia. Minä huusin ajajaa pysäyttämään. Kutsuin paikalle ohi yrittävän vuokra-ajurin. Irroitin toisen vaunulyhdyn ja katsellessani teitä lyhdyn valossa huomasin pari kolme kadulle kierähtänyttä kultarahaa. Koska ne kultarahat viruivat lähellä taskunne suuta, päättelin niiden vierähtäneen taskustanne. Työnsin sormeni taskuun, sen sisältämistä kahdestakymmenestä kultarahasta huomasin, etten ollut erehtynyt. Mutta silloin ajuri ravisti päätänsä ja sanoi: 'Ei, herra, ei.' — 'Mitä ei?' — 'Ei, minä en ota tuota miestä rattailleni.' — 'Mikset ota?' — 'Koska hän on liian rikas tuossa puvussa. Viisikolmatta louisdoria pumpulisamettisen nutun taskussa, se haiskahtaa jo virstan päässä hirsipuulta, herra!' — 'Mitä', sanoin, 'luuletteko olevanne tekemisissä varkaan kanssa?' — Se sana näytti vaikuttavan teihin, sillä te sanoitte: 'Varas, minäkö varas?' — 'Ihan varmasti te olette varas', vastasi ajuri teille. 'Ellette olisi varas, kuinka taskussanne muuten olisi viisikolmatta louisdoria?' — 'Taskussani on viisikolmatta louisdoria, koska oppipoikani, Ranskan kuningas, on ne minulle antanut, vastasitte te. Ne sanat kuultuani luulin tuntevani teidät. Siirsin lyhdyn lähemmäs kasvojanne. 'Kaikki on nyt selvää! huudahdin. 'Tämä mies on herra Gamain, lukkoseppämestari Versaillesista. Hän on ollut työssä kuninkaan kanssa ja kuningas on antanut hänelle vaivan palkaksi viisikolmatta louisdoria. — Kun minä menin vastuuseen teistä, ajurikaan enää vastustellut. Työnsin taskuunne sieltä kierähtäneet kultarahat. Teidät pantiin rattaille mukavaan asentoon. Minä nousin ajurin viereen. Teidät kannettiin tähän kapakkaan ja tässä te nyt olette eikä teillä, Jumalan kiitos, ole muuta valittamista kuin että oppilaanne on teidät hylännyt.»
»Olenko minä puhellut oppipojastani? Olenko minä valitellut, että hän on minut hylännyt?» päivitteli Gamain yhä enemmän kummastellen.
»No, mutta siinä minulla on mies, joka ei muista mitä on vastikään sanonut!»
»Minäkö?»
»Mitä, ettekö vastikään sanonut: 'Se on sen veijarin… en muista enää nimeä, jonka mainitsitte.»
»Louis Lecomte.»
»Niin juuri. Mitä, ettekö hetki sitten sanonut: 'Se on sen veijarin Louis Lecomten vika, hän lupasi palata kanssani Versaillesiin, mutta lähdön hetkellä jättikin minut pulaan!»
»Olen hyvinkin voinut sanoa, koska se on totta.»