— Mitä arvelette? Lasillinen viiniä miehelle, joka sanoo olevansa janoinen, ja leivos miehelle, joka sanoo olevansa nälkäinen! Mitä kuningatar luuli sellaisilla annoksilla tehtävän? Kaikesta huomasi, ettei hänen ole milloinkaan ollut nälkä eikä jano! Lasillinen viiniä… ihan käy sääliksi!»
»No, epäsittekö tarjouksen?»
»Olisi pitänyt evätä… mutta minä join kun joinkin viinin. Leivoksen sen sijaan panin nenäliinaani ja päättelin itsekseni: — Mikä ei ole hyvää isälle, on hyvää lapsille. — Sitten minä kiittelin hänen majesteettiaan, kuten tulikin, ja lähdin kotimatkalle vannoen mennessäni, ettei minua enää nähdä Tuileries-palatsissa.»
»Miksi sanoitte äsken, että teidän olisi pitänyt evätä kuningattaren tarjous ja olla juomatta viini?»
»Koska he olivat panneet siihen myrkkyä. Tuskin olin sivuuttanut Toumant-sillan, kun minun tuli jano… ja polttava jano tulikin! Kun vasemmalla puolellani oli joki ja oikealla viinikauppoja, epäröin tovin, menisinkö joelle… Ah, siellä vasta huomasin oikein selvästi, kuinka kelvotonta lajia heidän tarjoomansa viini oli, sillä mitä enemmän join, sitä janoisemmaksi tulin! Sitä jatkui sitten, kunnes menetin tajuntani. Mutta kyllä he saavat vielä nähdä! Jos minut milloin kutsutaan todistamaan heitä vastaan, niin minä sanon, että he ovat antaneet minulle viisikolmatta louisdoria työskenneltyäni neljä tuntia yhteen kyytiin ja laskettuani miljoonan, ja peläten minun antavan ilmi paikan, mihin he kätkevät aarteensa, he ovat myrkyttäneet minut kuin koiran!» [Sellaisen syytöksen tämä kurja todella esittikin konventin edessä kuningatarta vastaan.]
»Ja minä, kelpo Gamain», sanoi aseseppä, joka ilmeisesti oli saanut kaikki haluamansa tiedot ja nousi lähteäkseen, »minä vahvistan todistuksenne sanomalla, että minä annoin teille vastamyrkkyä, jonka avulla te virkositte elämään».
Gamain tarttui tuntemattoman käsiin ja huudahti:
»Me olemmekin tästedes ystäviä elämässä ja kuolemassa!»
Ja aito spartalaisen kohtuullisena Gamain kieltäytyi ottamasta viinilasia, kun se tuntematon ystävä, jolle hän juurikaan vannoi ikuista toveruutta, tyrkytti sitä hänelle kolmannen ja neljännen kerran. Ammoniakki oli vaikuttanut lukkoseppämestariin kahdella tavalla: selvittänyt tuota pikaa hänen humalansa ja saanut hänet seuraaviksi neljäksikolmatta tunniksi inhoamaan viiniä. Gamain lähti Versaillesin suunnalle ja saapui perille kello kaksi aamulla eheänä ja terveenä, nutun taskussa kuninkaan viisikolmatta louisdoria ja housuntaskussa kuningattaren leivos.
Jäätyään yksikseen tekaistu aseseppä otti vyötärystaskustaan kilpikonnankuorisen, kultapäärmäisen muistikirjan ja kirjoitti siihen seuraavan kaksiosaisen merkinnän: