»Herra Beausire, olen huomannut erään asian, sen näet, että teissä on vain kaksi todellista intohimoa, peli ja neiti Oliva.»
»Ah, herra kreivi», huudahti Beausire, »te siis tiedätte, millä asialla olen täällä?»
»Vallan hyvin tiedän. Olette tullut tiedustelemaan minulta neiti
Olivaa. Hän on minun luonani.»
»Mitä, onko hän herra kreivin luona?»
»On, Saint-Clauden kadun varrella olevassa asunnossani. Hän elelee siellä entisessä huoneistossaan, ja jos te olette hyvin järkevä, jos minä olen tyytyväinen teihin, jos te tuotte minulle haluamani tiedot, niin jonakin päivänä, herra Beausire, panemme taskuunne viisikolmatta louisdoria, jotta pääsette esiintymään aatelismiehenä Palais-Royalissa, ja selkäänne kauniin puvun esiintyäksenne rakastajana Saint-Clauden varrella.»
Beausirella oli hyvä halu korottaa äänensä ja vaatia neiti Oliva haltuunsa, mutta Cagliostro oli virkkanut pari sanaa onnettomasta Portugalin lähetystön jutusta, joka häilähteli entisen aliupseerin pään päällä kuin Damokleen miekka, ja Beausire oli pysynyt vaiti.
Kun hän lausui epäilevänsä, ettei neiti Oliva ollut Saint-Clauden kadun asuintalossa, käski kreivi valjastaa vaununsa, ajoi Beausiren kanssa puistokadun rakennukseen, vei hänet »kaikkeinpyhimpään», siirsi seinältä erään kuvan sivulle ja osoitti hänelle taidokkaasti sommitellusta aukosta neiti Olivaa, joka kuningatarmaisesti puettuna lojui isossa, kahden istuttavassa sohvassa lukien jotakin siihen aikaan yleisesti harrastettua huonoa kirjaa. Sellaiset kirjat olivat neiti de Taverneyn entisen kamarineidon suurin ilo, milloin onnellinen sattuma salli hänen päästä niihin käsiksi. Hänen poikansa, pikku Toussaint, joka oli puettu kuin kuninkaanpoika, päässä Henrik IV:n kuosinen, valkoinen sulkatöyhtölakki ja jalassa taivaansiniset merimieshousut, joita kannatteli kolmivärinen, kultatupsuinen vyö, leikki uhkeilla leluilla.
Silloin Beausire tunsi, kuinka rakastajan ja isän sydän laajeni hänen rinnassaan. Hän lupasi tehdä kaikki, mitä kreivi häneltä tahtoi, ja sanojensa mittaisena miehenä kreivi päivinä, jolloin Beausire oli tuonut jonkun mielenkiintoisen tiedon, salli hänen, sen jälkeen kuin hän oli saanut kreivin kädestä maksun kullassa, mennä noutamaan palkkansa rakkaudessa neiti Olivan sylistä.
Kaikki oli siis sujunut kreivin toivomusten ja voisi sanoa myöskin Beausiren toivomusten mukaan, kun joulukuun loppupäivinä, hetkellä, joka tähän vuodenaikaan oli ihan tavaton, toisin sanoen kello kuusi aamulla, tohtori Gilbert, joka oli työskennellyt jo puolitoista tuntia, kuuli oveltaan kolme iskua ja tunsi niiden laadusta, että kolkuttaja oli joku vapaamuurariveli.
Hänen oli mentävä avaamaan.