Aikalaisten kuvaukset ja rojalistinen perintätaru ovat kauan ja hartaasti säälineet, kuten mekin olemme valmiit tekemään, niitä korkeita päitä, joiden otsalta tämä kauhea päivä riisti kruunun. Ne ovat merkinneet muistiin sveitsiläisten ja aatelismiesten osoittaman uljuuden, kurin ja uhrautuvaisuuden, ne ovat laskeneet veripisarat, jotka valtaistuimen puolustajat vuodattivat, mutteivät ole laskeneet kansan ruumiita, äitien, sisarten, leskien kyyneliä.
Mainitkaamme niistä pari sanaa.
Jumalalle, joka korkeassa viisaudessaan ei ainoastaan salli, vaan myöskin johtaa maanpäällisiä tapahtumia, veri on verta, kyynelet kyyneliä.
Vainajien lukumäärä oli rahvaan joukossa paljoa huomattavampi kuin sveitsiläisten ja aatelismiesten riveissä.
Katsokaamme, mitä Elokuun 10 päivän vallankumouksen historian kirjoittaja, samainen Peltier, rojalisti, siitä sanoo.
"Elokuun 10 päivä maksoi ihmiskunnalle arvioita seitsemänsataa sotilasta ja kaksikymmentäkaksi upseeria, kaksikymmentä kuningasmielistä kansalliskaartilaista, viisisataa liittoutunutta, kolme kansallisten joukkojen päällikköä, neljäkymmentä poliisia, yli sata kuninkaan palvelijaa, kaksisataa varkaudesta ammuttua[Olemme vuosien 1830 ja 1848 keikauksissa nähneet tämän kansanomaisen oikeudenkäytön uudistuvan.], feuillantti-luostarissa surmatut yhdeksän kansalaista, herra de Clermont-d'Amboisen, ja lähes kolmetuhatta rahvaanmiestä, jotka saivat surmansa Carrousel-aukiolla, Tuileriein puutarhassa tai Ludvig XV:n torilla, yhteensä noin neljätuhatta kuusisataa ihmistä."
Se onkin ymmärrettävissä: olemme nähneet, minkälaisiin varokeinoihin oli ryhdytty Tuileriein vahvistamiseksi. Sveitsiläiset olivat yleensä ampuneet lujien muurien suojasta, hyökkääjät sensijaan saivat torjua iskut pelkällä rinnallaan.
Kolmetuhatta viisisataa hyökkääjää, laskematta mukaan niitä kahtasataa varasta, jotka oli ammuttu, oli siis tuhoutunut! Voi otaksua haavoittuneita olleen lähes yhtä paljon; elokuun 10 päivän vallankumouksen historioitsija puhuu vain kuolleista.
Monet näistä kolmestatuhannesta viidestäsadasta sanokaamme puolet — olivat aviomiehiä, köyhiä, perheenisiä, jotka sietämätön kurjuus oli ajanut taisteluun ja tarttumaan ensimmäiseen käsille osuneeseen aseeseen tai lähtemään aseettomina ja jotka kuolemaan mennessään jättivät hökkeleihinsä nälkiintyneet lapset ja epätoivoiset äidit.
Sen kuoleman he olivat löytäneet joko Carrousel-aukiolla, missä taistelu oli alkanut, tai palatsin huoneissa, missä se oli jatkunut, tai Tuileriein puutarhassa, missä se oli sammunut.