Kello kymmeneltä valvontavaliokunta oli nimitetty ja se oli antanut ensimmäisen määräyksensä. Tämän ensimmäisen määräyksen mukaan oli raatihuoneelta, missä valiokunta piti kokouksensa — raatihuone oli silloin siinä, missä nykyisin on poliisilaitos — tämän ensimmäisen määräyksen mukaan siis oli raatihuoneelta siirrettävä Abbayeen neljäkolmatta vankia. Näistä neljästäkolmatta vangista kahdeksan tai yhdeksän oli pappeja, toisin sanoin, kahdeksan tai yhdeksän vangin yllä oli puku, jota kirottiin ja vihattiin enemmän kuin mitään muuta, puku, jonka pitäjät olivat järjestäneet kansalaissodan Vendéessa ja Etelä-Ranskassa, pappispuku.
Marseillen ja Avignonin liittolaiset noutivat heidät tyrmästä, paikalle tilattiin neljät vankkurit, kuusi vankia sijoitettiin jokaiseen ajoneuvoon ja sitten lähdettiin.
Lähtömerkin antoi kolmas hälytyslaukaus, joka ammuttiin tykillä.
Kommuunin pyrkimys oli selvä: tämä hidas ja synkkä kulkue kiihdyttäisi kansan vihaa. Voisi käydä niin, että jo matkalla tai Abbayen portilla vankkurit pysäytettäisiin ja vangit surmattaisiin. Sitten teurastus jatkuisi itsestään. Kadulla tai portilla alkaneena se menisi helposti kynnyksen yli.
Vankirattaitten lähtiessä raatihuoneelta Danton astui kansalliskokoukseen.
Thuriotin ehdotus oli ajanut karille. Päätös tehtiin liian myöhään, kuten olemme sanoneet, jotta kommuunille olisi voitu siitä ajoissa ilmoittaa.
Jäljellä oli kysymys diktatuurista.
Danton nousi puhujalavalle. Valitettavasti hän oli yksin. Roland oli pitänyt itseään liian rehellisenä seuratakseen virkaveljeään.
Kansalliskokouksen jäsenet etsivät katseillaan Rolandia; Rolandia ei näkynyt.
Nähtiin kyllä voima, mutta turhaan etsittiin sille voimalle siveellistä tukea.