Sattuma tuli näiden katalien aikeitten, näiden veristen suunnitelmien avuksi.
Bussyn kadunkulmassa oli teatteri, missä vapaaehtoisia merkittiin sotilasluetteloihin.
Väkeä oli paikalla tungokseen saakka, ja ajoneuvojen täytyi pysähtyä.
Tilaisuus oli kerrassaan mainio: jos se päästettäisiin livahtamaan käsistä, ei toista sellaista ilmaantuisi.
Muuan mies erkani saattojoukosta, joka teki tilaa. Hän nousi ajoneuvojen astinlaudalle, sapeli kädessä, sohi sapelillaan umpimähkäisesti vaunujen sisälle ja veti sapelinsa verisenä ulos.
Jollakin vangeista oli sauva. Tällä sauvalla hän yritti torjua sapeliniskuja. Sauva satutti erästä saattomiestä kasvoihin.
"Äh, teitä roistoja!" kiljahti mies. "Me suojelemme teitä ja te iskette meihin! Apuun, toverit!"
Parikymmentä miestä, jotka odottivat vain tätä merkkihuutoa, syöksyi esille väkijoukosta, aseinaan piikit ja puukkosauvat. Piikit ja puukot työnnettiin ajoneuvojen ovista sisälle, ja sitten kuultiin tuskanhuudahduksia ja nähtiin uhrien veren tihkuvan rattaitten pohjasta ja muodostavan kadulle punaisia lätäkköjä.
Veri vetosi vereen. Verilöyly oli alkanut ja sitä jatkui neljä päivää.
Abbayeen ahdetut vangit olivat aamusta alkaen huomanneet, että jotakin kaameaa oli tekeillä. He olivat päätelleet sen vartijoittensa kasvojen eleistä ja näiden huulilta puhjenneista viittailuista. Kommuunin määräyksestä oli kaikissa vankiloissa tänä päivänä kiirehditty aterian aikaa. Mitä merkitsi tämä vartioinnissa tapahtunut muutos? Varmastikin jotakin kauheaa. Pidätetyt odottivat siis levottomin mielin.