Kello neljän seuduissa alkoi vankilan muurien kupeelta kuulua etäistä kohua, kuin nousuveden ensimmäisten aaltojen kohinaa. Sainte-Marguerite-kadun puolella olevan pikku tornin ristikkoikkunoista eräät vangit näkivät vankkurit. Sitten raivon ulina ja tuskan huuto tunkeutuivat vankilaan kaikista aukoista ja huuto: "Murhaajat tulevat!" levisi käytäviin, tunkeutui koppeihin ja syvimpiin tyrmiin asti.
Sitten kuului toinen huuto:
"Sveitsiläiset, sveitsiläiset!"
Abbayessa oli sataviisikymmentä sveitsiläistä. Elokuun 10 päivänä heidät oli saatu vaivoin pelastetuksi kansan vihalta. Kommuuni tiesi, kuinka kansa vihasi noita punaisia asetakkeja. Oli siis verraton keino panna kansa liikkeelle aloittamalla verilöyly sveitsiläisistä.
Kesti lähes kaksi tuntia, ennenkuin nämä sataviisikymmentä poloista saatiin hengiltä.
Kun viimeinen oli surmattu — tämä viimeinen oli majuri Reading, jonka nimen olemme jo varemminkin maininneet — tuli pappien vuoro.
Papit vastasivat, että he halusivat kyllä kuolla, mutta tahtoivat sitä ennen ripittäytyä.
Tämä toivomus hyväksyttiin: heille myönnettiin kaksi tuntia armonaikaa.
Mihin nämä kaksi tuntia käytettiin? Niiden aikana järjestettiin tuomioistuin.
Kuka sen järjesti? Kuka sen puheenjohtajaksi? Maillard.