Maillard on Abbayessa siis säästänyt kolmenviidettä vangin hengen.
Sillaikaa kun hän ryhtyy hoitamaan uutta virkaansa kello yhdeksän tai kymmenen aikaan illalla, seuratkaamme kahta miestä, jotka lähdettyään jakobiini-kerhosta suuntaavat askelensa Sainte-Anne-kadulle päin.
Siinä kulkevat suuri saarnaaja ja opetuslapsi, mestari ja oppilas:
Robespierre ja Saint-Just.
Sama Saint-Just, jonka olemme nähneet esiintyvän, kun yhtenä iltana Plâtrière-kadun looshiin otettiin kolme uutta vapaamuuraria, Saint-Just, jonka ihonväri on valju ja epäilyttävä, liian veretön miehen hipiäksi, liian kalpea naisen, kaulassa raskastekoinen, jäykkä nauha, kylmän, kuivan ja tylyn mestarin oppilas, joka on mestariansakin tylympi, kuivempi ja kylmempi.
Mestari tuntee vielä jonkunlaista mielenliikutusta niistä politiikan taisteluista, missä mies iskee mieheen, intohimo intohimoon.
Oppilaalle sellainen merkitsee vain shakkisiirtoa, joka tehdään shakkilaudalla, missä siirtoina on ihmiselämä.
Pitäkää varanne, te, jotka pelaatte häntä vastaan, ettei hän voita!
Sillä hän on säälimätön eikä armahda hävinneitä!
Robespierrellä lienee ollut omat syynsä, miksei hän tänä iltana mennyt
Duplayn perheeseen.
Hän oli sanonut aamulla käväisevänsä mahdollisesti maaseudulla.
Saint-Justin, tuon nuoren miehen, voisi sanoa tuon vielä tuntemattoman lapsen, vuokrahotellin pieni huone tuntui hänestä tänä hirveällä syyskuun yönä turvallisemmalta kuin hänen omansa.