"Puheenjohtaja", sanoi hän Maillardille, "koska suvaitset nimittää itseäsi siksi, minä toivon, että minut viedään ajoneuvoissa, jotta säästyisin murhamiestesi häväisyiltä".
"Valjastuttakaa vaunut herra kreivi de Montmorinille", sanoi Maillard valikoidun kohteliaasti.
Sitten hän lisäsi puhuen herra de Montmorinille:
"Suvaitkaa istuutua, herra kreivi, vaunujanne odottamaan."
Kreivi istuutui muristen jotakin.
Viittä minuuttia myöhemmin ilmoitettiin, että vaunut olivat portin edessä. Joku koiranleuka oli käsittänyt, mikä pikku ilveily voitiin esittää tässä murhenäytelmässä, ja teki mainitun ilmoituksen.
Kohtalokas ovi avattiin, se josta mentiin kuolemaan, ja herra de
Montmorin astui ulos.
Hän oli edennyt tuskin kolmeakaan askelta, kun hän jo suistui maahan parinkymmenen piikin lävistämänä.
Sitten tuli muita vankeja, joiden tuntemattomat nimet ovat häipyneet unohdukseen.
Kaikkien näiden tuntemattomien nimien joukossa muuan esille huudettu nimi leimahti kuin tulenlieska: Jacques Cazotten nimi, Cazotten, tuon illuminaatin, joka kymmenen vuotta ennen vallankumousta oli ennustanut jokaiselle, mikä kohtalo itsekutakin odotti, Cazotte, joka oli Rakastuneen paholaisen, Olivierin ynnä Tuhannen ja yhden paltun kirjoittaja, Cazotte, tuo raisun mielikuvituksen, haltioituneen hengen, palavan sydämen mies, joka intomielisenä oli omaksunut vallankumousvastaiset yritykset ja joka ystävä Pouteaulle, kuninkaan sivililistan intendenttilaitoksessa palvelevalle toimihenkilölle, osoittamissaan kirjeissä oli lausunut mielipiteitä, jotka kuvattavanamme olevana ajankohtana rangaistiin kuolemalla.