Kun Pariisin tapahtumien kaiut herättivät heidät ilon ja onnen lumoista, oli Charny sanonut vaimolleen kalpeana, mutta päättävästi:
"Rakas Andrée, Ranskan kuningas on hengenvaarassa ja tarvitsee kaikki puolustajansa. Mitä minun on tehtävä?"
Andrée oli vastannut:
"Mentävä sinne minne velvollisuutesi sinua kutsuu ja kuoltava kuninkaan puolesta, jos se on välttämätöntä."
"Mutta sinä?" oli Charny kysynyt.
"Oh, älä ole minusta huolissasi!" oli Andrée vastannut. "Koska minä olen elänytkin vain sinussa, Jumala varmaankin sallii minun kuolla kanssasi."
Nämä ylevät sydämet olivat heti sopineet asiasta. Siitä ei keskusteltu enempää. Tilattiin postihevoset ja lähdettiin. Viittä tuntia myöhemmin he astuivat Coq-Héron-kadun varrella olevaan pikku hotelliin.
Samana iltana — kuten olemme nähneet — ja hetkellä, jolloin Gilbert, hänen vaikutusvaltaansa luottaen, kirjoitti hänelle ja kehoitti häntä tulemaan Pariisiin. Charny oli mennyt kuningattaren luokse, yllä tavanomainen meriupseerin virkapuku.
Siitä hetkestä alkaen hän ei ollut poistunut kuningattaren luota; sen me jo tiedämmekin.
Andrée oli sulkeutunut naistensa pariin rukoilemaan. Hetken hänkin oli ajatellut jäljitellä miehensä uhrautumista ja lähteä pyytämään entistä tointansa kuningattaren palveluksessa, kuten hänen miehensä oli tarjoutunut kuninkaan palvelukseen, mutta hän ei ollut rohjennut.