He puolestaan pääsivät nyt hätyyttämään Kellermannin sivustajoukkoja.
Päivä koitti synkän sumuisena. Mutta välipä sillä! Preussilaiset tiesivät, missä Ranskan armeija oli. Se oli Valmyn kukkuloilla eikä voinut olla muualla.
Kuusikymmentä tulikitaa syttyi yhtaikaa. Preussilaiset tykkimiehet ampuivat summittain, mutta he ampuivat joukkoihin: ei siis tarvinnut ampua tarkkaan.
Ensimmäiset laukaukset olivat hirveitä tälle armeijalle, joka oli tulvillaan innostusta, joka olisi osannut ihmeteltävästi hyökätä, mutta osasi huonosti odottaa.
Sattuma — se ei ollut taitavuutta — oli aluksi meitä vastaan.
Preussilaisten ammukset sytyttivät kahdet ampumatarve-vankkurit.
Ne räjähtivät. Hevosmiehet hypähtivät satulasta maahan mennäkseen
räjähdystä suojaan. Heidät pidätettiin karkureina.
Kellermann ohjasi ratsunsa sille taholle. Siellä vallitsi täydellinen hämminki, jota usva ja savu olivat omiaan lisäämään.
Äkkiä nähtiin hänen ja hänen hevosensa suistuvan maahan.
Tykinammus oli lävistänyt hevosen. Ratsastajaan ei onneksi ollut sattunut. Hän hyppäsi toisen hevosen selkään ja kokosi pataljoonat, jotka olivat hajaantumistilassa.
Kello oli tällöin yksitoista. Sumu alkoi hälvetä.
Kellermann huomasi preussilaisten järjestyvän kolmeksi kolonnaksi ja valmistavan hyökkäystä Valmyn kukkuloille. Hänkin järjesti joukkonsa kolmeksi rintamaksi ja ratsasti rivien editse.