Kaikesta päättäen preussilaiset hankkiutuivat taisteluun.

Dumouriez määräsi Kellermannin valitsemaan taistelualueekseen Valmyn ja Gizaucourtin kukkulat. Kellermann käsitti väärin nämä ohjeet ja valitsi leiripaikakseen Valmyn kukkulat.

Se oli paha erehdys tai hirveä taidonnäyte.

Siltä asemaltaan Kellermann saattoi pyörtää takaisin vain kuljettamalla koko armeijansa erästä kaitaa siltaa pitkin. Hän voi liittyä Dumouriezin oikeaan siipeen vain kulkemalla erään suon yli, joka nielisi hänen joukkonsa. Pääarmeijan vasempaan siipeen taas hän ei voinut liittyä muuta tietä kuin syvän laakson kautta, johon hänen väkensä olisi tuhoutunut.

Peräytyminen oli mahdotonta.

Siihenkö iäkäs elsassilainen soturi oli pyrkinytkin? Silloin hän oli onnistunut suurenmoisesti. Kaunis tilaisuus joko voittaa tai kuolla!

Braunschweigin herttua katseli sotamiehiämme kummastelevin silmin.

"Tuonne sijoittuneet miehet", huomautti hän Preussin kuninkaalle, "ovat päättäneet pysyä paikoillaan".

Preussilaisten annettiin jäädä siihen luuloon, että Dumouriez oli saarroksissa, ja heille vakuutettiin, että tämä räätälien, irtolaisten ja suutarien armeija, kuten emigrantit sitä nimittivät, hajoaisi preussilaisten ensimmäisestä tykinlaukauksesta.

Oli lyöty laimin vallata Gizaucourtin kukkulat — se olisi ollut kenraali Chazotin tehtävä, sillä hän oli sijoittunut Châlonsin valtamaantien varrelle — kukkulat, joilta olisi voitu ahdistaa vihollisen sivustajoukkoja. Preussilaiset käyttivät hyväkseen tätä laiminlyöntiä ja vakasivat mainitun aseman.