Ei ainoastaan syöksytty tulevaisuuteen mennyttä pakoon, vaan hypättiin tuntemattomaan tunnetun vihan kautta.
Tasavallan julistaminen vastasi kansan suunnatonta kaipuuta. Se merkitsi sen pitkällisen taistelun pyhittämistä, jota kansa oli saanut käydä kolmannen säädyn perustamisesta alkaen. Se merkitsi jacquerie-sodan, Maillot-kapinan, pyhän liigan, fronde-sodan ja vallankumouksen synninpäästöä. Se merkitsi joukkojen kruunaamista kuninkuuden kustannuksella.
Olisi voinut sanoa, että jokaisen rinnasta oli kirvoitettu valtaistuimen raskas paino: niin vapaasti nyt kukin tunsi hengittävänsä.
Tämä harhakuvitelma oli lyhytikäinen, mutta häikäisevä. Oli uskottu julistettavan tasavalta, mutta olikin uhrattu vallankumous.
Välipä sillä! Oli tehty jotakin suurta, mikä vuosisadan ajan järkyttäisi koko maailmaa.
Todelliset tasavaltalaiset, ainakin puhtaimmat, ne, jotka halusivat rikoksista vapaata tasavaltaa, ne, jotka seuraavana päivänä iskisivät Dantonin, Robespierren ja Maratin kolmivallan kimppuun, — girondelaiset olivat riemunsa huipulla. Tasavalta, se oli heidän rakkain pyrkimyksensä. Heidän avullaan oli vihdoinkin löydetty kahdenkymmenen vuosisadan sirpaleitten alta inhimillisen hallitusmuodon esikuva. Frans I:n ja Ludvig XIV:n aikana Ranska oli ollut Ateena. Heidän avullaan siitä tulisi Sparta!
Se oli kaunista, ylevää unta.
Samana iltana he kokoontuivat ministeri Rolandin luokse. Siellä olivat Vergniaud, Guadet, Louvet, Pétion, Boyer-Fonfrède, Barbaroux, Gensonné, Grangeneuve, Condorcet, vieraat, jotka ennenkuin vuosi vierähtäisi kerääntyisivät toisiin pitoihin, toisella tavalla juhlallisiin kuin tämän illan olivat! Mutta tänään kaikki käänsivät selkänsä huomiselle, ummistivat silmänsä tulevaisuudelle, kohottivat vapaaehtoisesti purjeen sille tuntemattomalle valtamerelle, jonne oltiin menossa ja missä jo kuultiin sitä möyryämistä, joka skandinaavilaisten tarujen kurimuksen lailla nielisi, ellei itse alusta, niin ainakin peränpitäjän ja merimiehet.
Kaikkien hautoma ajatus oli syntynyt, se oli saanut muodon, hahmon, ruumiin. Siinä se nyt oli kaikkien katseltavana: nuori tasavalta, kypärä päässä, keihäs kädessä kuten Minervalla. Voivatko he vaatia enempää?
Kaksi tuntia kesti tätä juhlallista rakkaudenateriaa, ja sen kuluessa vaihdettiin korkealentoisia ajatuksia, joihin sisältyi suurta uhrautuvaisuutta. Nämä miehet puhuivat elämästään, ikäänkuin se ei enää olisikaan heidän, vaan kansan. He säilyttivät itselleen kunnian, siinä kaikki. Tarpeen tullen he luopuisivat maineesta.