Huomatkaa tarkoin: me emme puolusta kommuunia enempää kuin puolustamme kuninkaitakaan.
Me sanomme vain: Temple ei ollut muuta kuin kostoa, hirveää, kohtalokasta, epäonnistunutta kostoa, sillä tuomiosta tehtiin vaino, syyllisestä marttyyri.
Miltä nyt näyttivät ne eri henkilöt, joiden elämän päävaiheita olemme käyneet kuvailemaan?
Kuningas, likinäköisine silmineen, pöhöposkineen, riippuhuulineen, raskaine, heiluvine askelineen, näytti kunnon maanviljelijältä, jonka on käynyt huonosti. Hänen alakuloisuutensa oli sellaisen maanviljelijän mielentilaa, jolta salama on polttanut eloaitat tai raekuuro kaatanut viljan.
Kuningattaren asenne oli, kuten aina, jäykkä, ylpeä, korskea, uhitteleva. Marie-Antoinette oli suuruutensa päivinä herättänyt rakkautta; lankeemuksensa hetkellä hän herätti uhrautuvaa mieltä, mutta ei sääliä. Sääli syntyy myötätunnosta, mutta kuningatar ei ollut laisinkaan rakastettava.
Madame Elisabeth, valkoisessa asussaan, joka kuvasi hänen ruumiinsa ja sielunsa puhtautta, vaaleine hiuksineen, jotka olivat tulleet yhä kauniimmiksi senjälkeen kun ne oli täytynyt suoria jauheetta, madame Elisabeth, taivaansininen nauha myssyssään ja vyötäröllään, näytti koko perheen suojelusenkeliltä.
Kuninkaallinen prinsessa ei miellyttänyt ikäkautensa viehkeydestä huolimatta. Itävallattarena kuten äitikin, kokonaan Maria Teresiaa, kauttaaltaan Marie-Antoinettea, hänellä oli jo katseessaan kuningassukujen ja petolintujen ylpeyttä ja halveksivaa ilmettä.
Pikku kruununprinssi sen sijaan oli miellyttävä kullankeltaisine hiuksineen, valkoisine, hieman sairaloisine hipiöineen. Mutta hänenkin sinisilmänsä olivat tylyt ja kovat ja joskus niissä oli hänen ikäisekseen liian varttunut ilme. Hän käsitti helposti kaikki. Hän oivalsi äitinsä viittaukset yhdellä silmäyksellä ja hän leperteli politiikasta tavalla, joka joskus pani pyövelitkin kyynelehtimään. Hän oli saanut Chaumettenkin liikutetuksi, lapsi-rukka! Chaumetten, tuon suippokuonoisen näädän, tuon silmälasiniekkakärpän.
"Minä ryhtyisin mielelläni häntä kasvattamaan", sanoi tämä entinen prokuraattorinapulainen Huelle, kuninkaan kamaripalvelijalle, "mutta hänet olisi erotettava omaisistaan, jotta hän unohtaisi säätynsä".
Kommuuni menetteli sekä julmasti että typerästi. Julmasti, kohdellessaan kuninkaallista perhettä huonosti, kiusaten, jopa solvaisten sitä; typerästi salliessaan kaikkien nähdä sen heikkona, murtuneena, vankina.