Mainitkaamme siitä muutama sana.
Tapansa mukaan kuningas nousi kello kuusi aamulla. Hän ajoi itse partansa. Cléry kähersi hänen hiuksensa ja puki hänet. Pukeuduttuaan hän meni heti lukukammioonsa, toisin sanoin Malta-ritarikunnan arkistohuoneeseen, jonka kirjastossa oli tuhatviisi- tai tuhatkuusisataa nidettä.
Eräänä päivänä hakiessaan jotakin kirjaa hän näytti Huelle Voltairen ja
Rousseaun teoksia ja sanoi:
"Nuo miehet ne ovat vieneet Ranskan perikatoon!" Lukukammioon tultuaan Ludvig XVI polvistui ja rukoili viisi kuusi minuuttia. Sitten hän luki tai kirjoitteli kello yhdeksään asti. Sillaikaa Cléry siivosi kuninkaan huoneen, valmisti aamiaisen ja meni alas kuningattaren puolelle.
Yksin jäätyään kuningas istuutui ja käänteli huvikseen Vergiliusta tai Horatiusta. Kruununprinssin jatkuvaa opetusta varten hän veresti latinantaitoaan.
Tämä huone oli perin pieni. Sen ovi pidettiin alati auki. Valtuuston virkailija oleskeli makuuhuoneessa ja näki avoimesta ovesta, mitä kuningas milloinkin teki.
Kuningatar avasi ovensa vasta Cléryn saapuessa. Valtuuston virkailija ei voinut tulla hänen puolelleen, niin kauan kun ovi oli kiinni.
Cléry suori nuoren prinssin tukan, pani kuntoon kuningattaren pukeutumislaitteet ja meni sitten kuninkaallisen prinsessan ja madame Elisabethin huoneeseen tekemään näille saman palveluksen. Tätä lyhyttä ja kallisarvoista hetkeä Cléry käytti hyväkseen ilmoittaakseen kuningattarelle ja prinsessoille, mitä oli saanut kuulla. Kädenliike ilmaisi, että hänellä oli jotakin kerrottavaa. Kuningatar tai toinen prinsessoista ryhtyi silloin puhelemaan valtuuston virkailijan kanssa ja Cléry käytti hyväkseen tämän hetkellistä hajamielisyyttä ja kuiskasi nopeasti sanottavansa.
Kello yhdeksän kuningatar, lapset ja madame Elisabeth nousivat kuninkaan huoneeseen, minne aamiainen oli katettu. Jälkiruuan aikana Cléry kävi siistimässä kuningattaren ja prinsessojen huoneet. Cléryn apulaisiksi oli määrätty muuan Tison ja tämän vaimo muka häntä auttamaan, mutta tosiasiallisesti vakoilemaan kuninkaallista perhettä ja valtuuston virkailijoitakin.
Aviomies, entinen vähäpätöinen tullivirkamies, oli tyly ja häijyluontoinen vanhus, vailla kaikkia inhimillisiä tunteita. Hänen vaimonsa — rakastaen vain tytärtään — meni tässä rakkaudessaan niin pitkälle, että päästäkseen jälleen tyttärensä luokse, josta oli ollut erossa, hän antoi ilmi kuningattaren. [Lukekaa Maison Rottgen ritari, joka on jatkoa näille kertomuksillemme.]