Rolandin luokse pääsi helposti, mutta niin helppoa kuin olikin päästä hänen puheilleen, hänen oli silti täytynyt — ikäänkuin hän olisi ollut yksinvallan eikä tasavallan ministeri — hänen oli silti täytynyt sijoittaa odotushuoneeseen vahtimestareja.
Kainalosauvainen, carmagnole-asuinen ja punamyssyinen mies joutui siis pysähtymään odotushuoneeseen, erään vahtimestarin eteen, joka katkaisi häneltä tien kysymällä:
"Mitä te haluatte, kansalainen?"
"Haluan puhutella kansalaista ministeriä", vastasi carmagnole-asuinen mies.
Pari viikkoa varemmin puhuttelusanat kansalainen ja kansatar oli pantu korvaamaan entiset nimitykset herra ja rouva.
Vahtimestarit ovat aina vahtimestareja, toisin sanoin nenäkästä väkeä — tarkoitamme tällöin ministeriöitten vahtimestareja. Jos me puhuisimme sauvaniekka-vahtimestareista emmekä nauhaniekka-vahtimestareista, käyttäisimme tuiki toisenlaisia sanoja!
Vahtimestari vastasi suojelevasti:
"Hyvä ystävä, tietäkää muuan asia, se näet, kansalaisen ministerin puheille ei mennä muitta mutkitta."
"Kuinka siis mennään kansalaisen ministerin puheille, kansalainen vahtimestari!" kysyi punamyssyinen kansalainen.
"Hänen puheilleen pääsee, jos on mukana vastaanotto-kortti."