Ja hän kääntyi komisaarien puoleen ja lisäsi:
"Olisin toivonut, että poikani olisi jätetty minun seuraani niiksi kahdeksi tunniksi, jotka olen saanut viettää teitä odotellessani. Ne kaksi julmaa tuntia olisivat silloin tulleet minulle hyvin suloisiksi. Menettelynne on muuten sen kohtelun jatkoa, jota olen saanut tuta jo neljän kuukauden aikana… Seuraan teitä, en siksi, että tottelen konventio määräystä, vaan koska vihollisillani nyt on voima."
"Tulkaa siis, herra", virkkoi Chaumette.
"Odottakaa, kunnes saan ylleni päällystakin. — Cléry, päällystakkini!"
Cléry auttoi kuninkaan ylle pähkinänruskean päällystakin.
Chambon lähti ensimmäisenä. Kuningas seurasi häntä.
Portaitten juurella kuningas silmäili levottomana kiväärejä, piikkejä ja etenkin taivaansinisiä ratsumiehiä, joiden kerääntymisestä hän ei tiennyt mitään. Sitten hän loi viimeisen silmäyksen tornin ikkunoihin, ja niin lähdettiin.
Satoi.
Kuningas ajoi vaunuissa, ja hänen kasvonsa olivat tyynet.
Kun oli sivuutettu Saint-Martinin ja Saint-Denisin portit, kysyi hän, kumpi niistä oli päätetty hajoittaa.