Hänet opastettiin erääseen odotushuoneeseen. Siellä hän syleili Desèzeâ ja puristi hänet rintaansa vasten. Ja kun Desèze oli likomärkä, pikemminkin mielenliikutuksesta kuin väsymyksestä, pakotti Ludvig XVI hänet vaihtamaan alusvaatteita ja lämmitti itse paidan, joka sopi asianajajalle.
Kello viisi iltapuolella palattiin Templeen.
Tuntia myöhemmin kaikki kolme avustajaa astuivat kuninkaan huoneeseen, juuri kun tämä lopetteli ateriaansa.
Ludvig XVI tarjosi heille virvokkeita. Vain Desèze hyväksyi tarjouksen.
Tämän syödessä kuningas sanoi Malesherbesille:
"No niin, nyt huomannette, että olen alusta pitäen ollut oikeassa ja että tuomioni oli tehty, ennenkuin minua oli kuultukaan."
"Sire", vastasi Malesherbes, "konventista lähtiessäni minut ympäröi joukko kelpo kansalasia, jotka vakuuttivat minulle, ettette tuhoudu tai että te tuhoudutte vasta heidän ja heidän ystäviensä jälkeen".
"Tunnetteko heidät, herra?" kysyi kuningas nopeasti.
"En tunne heitä henkilökohtaisesti, mutta varmasti tunnen heidät ulkonäöltä."
"Koettakaa tavata joku heistä ja sanokaa heille, etten anna itselleni milloinkaan anteeksi, jos veripisarakin vuotaa minun takiani! En ole sallinut sen vuotaa edes silloin, kun se veri olisi voinut pelastaa valtaistuimeni ja henkeni, vielä vähemmän nyt, kun olen uhrannut molemmat."