Tämän hirveän äänestyksen aikana muuan sairas edustaja, Duchâtel, kannatti itsensä konventtiin, yömyssy päässä, aamunuttu yllä. Hän tuli äänestämään karkoituksen puolesta. Äänestys hyväksyttiin, koska se osoitti suvaitsevaisuutta.
Vergniaud, joka oli toiminut puheenjohtajana elokuun 10 päivänä, johti kokousta tammikuun 19 päivänäkin. Julistettuaan viraltapanon hän joutuisi julistamaan kuolemantuomionkin.
"Kansalaiset", sanoi hän, "te olette nyt suorittaneet suuren oikeustehtävän. Toivon, että inhimillisyys velvoittaisi teitä mitä hartaimpaan äänettömyyteen. Kun oikeus on puhunut, kuultakoon silloin ihmisyyden ääntä."
Ja hän luki äänestyksen tuloksen.
Seitsemästäsadasta kahdestakymmenestäyhdestä äänestä kolmesataa kolmekymmentäneljä oli puoltanut karkoitusta tai vankeutta ja kolmesataa kahdeksankymmentäseitsemän kuolemaa — niistä toiset ilman lykkäystä, toiset jonkun päivän lykkäystä.
Kuolemaa äänestäneitä olisi siis viisikymmentäkolme enemmän kuin karkoitusta puoltaneita.
Mutta kun näistä viidestäkymmenestäkolmesta ottaa pois ne neljäkymmentäkuusi ääntä, jotka olivat kannattaneet lykkäytyvää kuolemaa, jäi ehdottoman kuoleman kannalle seitsemän äänen enemmistö.
"Kansalaiset", sanoi Vergniaud äänessä syvän tuskan sävy, "minä julistan konventin niinessä, että Ludvig Capet on tuomittu kuolemaan!"
Äänestys oli toimitettu lauantai-iltana, tammikuun 19 päivänä, mutta vasta sunnuntaina, tammikuun 20 päivänä, kello kolme aamusella, Vergniaud julisti äänestyksen tuloksen.
Sillävälin Ludvig XVI, joka oli täydellisesti eristetty, kunnes hänen kohtalonsa saataisiin ratkaistuksi, yksinään, etäällä vaimostaan ja lapsistaan — hän oli kieltäytynyt tapaamasta heitä kiduttaakseen sieluaan, niinkuin katuva munkki kiduttaa lihaansa — odotteli tuomiotaan täysin välinpitämättömänä, siltä ainakin näytti, ja pani elämänsä ja kuolemansa Jumalan käsiin.