"Oletteko apotti Edgeworth de Firmont?" kysyi Garat.
"Olen", vastasi apotti.
"Hyvä", jatkoi oikeusministeri. "Ludvig Capet on ilmoittanut meille haluavansa teidät lähelleen viimeisiksi hetkikseen, ja me olemme kutsuttaneet teidät tänne kuullaksemme, suostutteko tekemään hänelle palveluksen, jota hän teiltä pyytää."
"Koska kuningas on valinnut minut", sanoi apotti, "on velvollisuuteni totella".
"Siinä tapauksessa", sanoi ministeri, "te lähdette kanssani Templeen.
Lähdemme heti."
Ja hän otti apotin vaunuihinsa.
Olemme nähneet, että tavanomaiset muodollisuudet täytettyään hän oli päässyt kuninkaan luokse. Ludvig XVI oli sitten käväissyt tapaamassa perhettään, palannut apotti Edgeworthin seuraan ja pyytänyt tätä kertomaan yksityiskohdat, jotka juurikään olemme lukeneet.
Kun kertomus oli päättynyt, sanoi kuningas:
"Hyvä herra, unohtakaamme nyt kaikki muu ja ajatelkaamme vain sieluni pelastuksen suurta ja ainoaa asiaa."
"Sire", vastasi apotti, "olen valmis tekemään parhaani, ja toivon, että Jumala täydentää vähäiset kykyni. Mutta eikö teidänkin mielestänne olisi suuri lohtu, jos saisitte kuulla messun ja nauttia pyhän ehtoollisen?"