Vaikka Pitou polttikin takassa suunnatonta roihua, tunkeutui tuuli asumukseen purevana ja jäätävänä. Pitou päättelikin itsekseen, että mikäli täti Angélique ei ollut kuollut nälkään, hän oli varsin hyvin voinut kuolla viluun.
Koitti hetki, jolloin ruumis oli vietävä kalmistoon. Matka ei ollut pitkä, sillä täti Angéliquen asunto oli miltei hautuumaan laidassa.
Koko Pieux ja osa kaupunkiakin tulivat saattamaan vainajaa tämän viimeiseen leposijaan. Maaseudulla naiset aina tulevat hautaustilaisuuteen. Pitou ja Catherine olivat surupuvussa.
Kun toimitus oli päättynyt, kiitti Pitou mukana olleita omasta ja vainajan puolesta. Ja sitten kun kukin vuorollaan oli pirskottanut vihkivettä vanhan neidin haudalle, sanottiin Pitoulle hyvästi.
Jäätyään yksikseen Pitou kääntyi sille taholle, minne oli Catherinen jättänyt. Catherine ei ollut enää hänen vierellään. Hän oli pikku Isidorin kanssa polvillaan erään hautakummun ääressä, jonka neljässä nurkassa kasvoi kypressi.
Tämä hauta oli eukko Pillotin hauta.
Nämä neljä kypressiä Pitou oli noutanut metsästä ja istuttanut haudalle.
Pitou ei halunnut häiritä Catherinea tässä hartaudenharjoituksessa. Mutta koska hän tiesi, että rukouksen päätyttyä Catherinen olisi ankara vilu, kiiruhti hän asuntoon sytyttääkseen takkaan valtavan roihun.
Valitettavasti muuan seikka esti häntä toteuttamasta tätä kaunista aietta: puuvarasto oli näet aamulla poltettu loppuun.
Pitou raapi korvansa taustaa. Hänen viimeiset kolikkonsa olivat huvenneet leivän ja polttopuiden ostoon.