"Rojalistimyrkyttäjien kirjapainot takavarikoidaan ja luovutetaan isänmaallisille kirjanpainajille."
Saman päivän aamuna, jolloin päätös piti julkaistaman, Marat jo pani sen täytäntöön. Hän meni kuninkaalliseen kirjapainoon, laahautti kotiinsa yhden painokoneen ja kannatti säkeittäin hänelle sopivia kirjasimia. Eikö hän ollut ensimmäinen isänmaallinen kirjanpainaja?
Kansalliskokous oli kauhistunut elokuun 10 päivä verilöylyä. Se oli ollut voimaton sitä estämään. Sen omassa pihassa, sen käytävissä, sen ovella oli murhattu.
Danton oli sanonut:
"Milloin oikeuden toiminta alkaa, silloin on kansanomaisen koston tauottava. Kansalliskokouksen edessä minä sitoudun suojelemaan sen huostassa olevia kansalaisia, minä asetun heidän eteensä, minä vastaan heistä."
Danton oli puhunut näin, ennenkuin Marat tuli kommuuniin. Maratin tultua kommuuniin Danton ei vastannut enää mistään.
Käärmeen edestä leijona väistyi: hän yritti tekeytyä ketuksi.
Lacroix, tämä entinen upseeri, tämä kookas, ryhdikäs edustaja, joka oli yksi Dantonin sadasta käsivarresta, nousi puhujalavalle ja ehdotti, että kansalliskaartin päällikön Santerren johdolla — miehen, jonka tylyn pinnan alla rojalistitkin myönsivät säälivän sydämen sykkivän — nimitettäisiin sotaoikeus, joka viivyttelemättä tuomitsisi sveitsiläiset, upseerit ja sotilaat.
Lacroixin tai oikeammin Dantonin ajatus oli seuraava: Tämän sotaoikeuden jäsenet valittaisiin miesten joukosta, jotka olivat taistelleet. Miehet, jotka olivat taistelleet, olivat rohkeita miehiä. Rohkeat miehet pitävät arvossa ja kunnioittavat uljuutta.
Ja jo voittajinakin he kavahtaisivat tuomita voitettuja kuolemaan.