Mutta Maratin sotahuudot, Hébertin uhkailut ja Robespierren parjaukset saivat kommuunin painamaan Pariisia niin raskaasti, etteivät piirit uskaltaneet äänestää. Kieltäytymisensä verukkeeksi ne esittivät, etteivät olleet saaneet päätöksestä virallista ilmoitusta.
Elokuun 31 päivänä kello kahdentoista tienoissa kansalliskokous huomasi, ettei sen eilistä päätöstä ollut toteutettu eikä toteutettaisikaan. Olisi siis vedottava voimaan, ja kuka tiesi, asettuisiko se voima kansalliskokouksen puolelle?
Kommuunilla oli Santerre tämän langon, Panisin, muodossa. Kuten muistettaneen, tämä Panis oli se Robespierren fanaattinen kannattaja, joka Rebecquille ja Barbarouxille oli ehdottanut, että nimitettäisiin diktaattori, ja oli heille vihjaissut, että täksi diktaattoriksi oli valittava Lahjomaton. Santerre, hän merkitsi työläiskortteleja. Työläiskorttelit taas merkitsivät vastustamatonta valtameren voimaa.
Työläiskorttelit olivat murtaneet Tuileriein portit, ne murskaisivat kyllä kansalliskokouksenkin ovet.
Kansalliskokous pelkäsi lisäksi, että turvautuessaan aseihin kommuunia vastaan se menettäisi äärimmäisten isänmaanystävien kannatuksen, niiden, jotka tahtoivat vallankumousta hintaan mihin tahansa, ja että — mikä olisi sitäkin pahempaa — se saisi vastoin tahtoaan tukea maltillisten rojalistien taholta.
Silloin se olisi auttamattomasti hukassa!
Kellon lähetessä kuutta illalla levisi istuntosalissa huhu, että
Abbayen ympärillä raivosi kansanmeteli.
Muuan herra de Montmorin oli vapautettu. Rahvas luuli häntä samaksi ministeriksi, joka oli nimellään varmentanut Ludvig XVI:n passin, jonka turvin tämä oli yrittänyt paeta. Vankilan ympärille kertyi väkeä ja äänekkäin huudoin vaadittiin petturin kuolemaa. Oli ollut perin työlästä saada se huomaamaan erehdyksensä. Koko sen yön Pariisin kadut olivat kauheassa käymistilassa.
Ilmassa tuntui, että seuraavana päivänä vähäisinkin tapahtuma, joka kiihdyttäisi tätä käymistilaa, saisi valtavat mittasuhteet.
Tämä tapahtuma — kerromme siitä hieman seikkaperäisemmin, koska sen mukana tapaamme kertomuksemme sankareista erään, jonka olemme pitkäksi ajaksi kadottaneet näkyvistä — sikisi Châteletin vankiloissa.