"Sellainen on määräys. Siis, toveri, koska ollaan tovereita", sanoi Pitou, "pankaa iso sapelinne tuppeen sitä ette tarvitse enää, koska aristokraatit on surmattu ja alistukaa vapaaehtoisesti tarkastukseen, muutoin minun on turvauduttava väkivaltaan".
"Väkivaltaan?" sanoi Beausire. "Niin, sinä puhut noin, hyväkäs kapteeni, koska sinulla on tuolla parikymmentä miestä komennuksessasi, mutta jos me olisimme kahdenkesken…"
"Jos me olisimme kahden kesken, kansalainen", sanoi Pitou, "tekisin näin: tarttuisin ranteeseesi, kas näin, oikealla kädelläni, vasemmalla nykäisisin sapelin kourastasi ja potkisin sen palasiksi, koska rehellisen miehen käsi ei saa kajota aseeseen, jota varkaan käsi on pidellyt."
Ja Pitou toteutti esittämänsä teorian, sitoi oikealla kädellään valheellisen isänmaanystävän ranteen, riuhtaisi vasemmalla kädellä sapelin, katkaisi jalallaan sen terän ja viskasi ponnen kauaksi luotaan.
"Varas!" huudahti punamyssyinen mies. "Minäkö varas, minä, herra de
Beausire?"
"Toverit", sanoi Pitou ja työnsi entisen kersantin miestensä joukkoon, "tarkastakaa tämä herra de Beausire!"
"Niin, tarkastakaa vain", kehoitti Beausire ja kohotti kätensä, "tarkastakaa!"
Beausiren lupaa ei tosin kaivattu tämän tarkastuksen pitoon. Mutta Pitoun ja etenkin Maillardin hämmästykseksi, vaikka kuinka pengottiin, käännettiin taskut, tunnustettiin salatuimmatkin paikat, ei entisen kersantin huostasta löydetty muuta kuin korttileikki, jonka kuviot olivat kuluneet miltei näkymättömiksi, ja yksitoista souta.
Pitou silmäili Maillardia.
Tämä kohautti hartioitaan, mikä merkitsi: "Mitä arvelette?"