Pitou oli poissa. Kuten muistamme, hän oli seurannut Andréeta puutarhaan kreivi de Charnyn ruumista etsimään. Mutta hän tapasi Maniquetin ja Tellierin, jotka Pitoun poissaollessa hoitivat vartioston päällikkyyttä.
Molemmat miehet tunsivat Maillardin.
"Ah, te, herra Maillard?" kysyi Maniquet. "No, tavoititteko miehenne?"
"En", vastasi Maillard, "mutta olen päässyt hänen jäljilleen".
"Se on onni se", virkkoi Tellier, "sillä uskallan panna veikkaa, että hänellä oli timantit, vaikkei hänen taskuistaan niitä löydettykään!"
"Pankaa veikkaa, kansalainen, ja te voitatte", sanoi Maillard.
"Hyvä juttu!" sanoi Maniquet. "Ja ne voi saada häneltä pois?"
"Ainakin toivon saavani, jos te autatte minua."
"Kuinka voimme auttaa teitä, kansalainen Maillard? Olemme määrättävissänne."
Maillard viittasi luutnanttia ja aliluutnanttia tulemaan lähemmäksi.