"Teen enemmänkin, minä kehoitan ja, tarpeen tullen, käsken sinua hyväksymään sen", intti ystävä mahtipontisin elein.
"Olkoon menneeksi!" sanoi Beausire.
"No niin", virkkoi ystävä, "huomenna syömme yhdessä aamiaista — vankilan päällikkö ei evänne sitä viimeistä suosionosoitusta kahdelta toverukselta — ja me juomme kelpo pullollisen viiniä salahankkeen onnistumiseksi!"
Beausire kyllä hieman epäili vankilan päällikön hyvää tahtoa, mikäli se koski seuraavan päivän aamiaista, mutta, söisipä hän yksin tai toverinsa seurassa, hän oli päättänyt pitää tälle antamansa lupauksen.
Hänen suureksi tyytyväisyydekseen päällikkö antoi luvan.
Toverukset söivät yhteisen aamiaisen. He eivät tyytyneet yhteen pullolliseen, vaan joivat kaksi, kolme, neljä pullollista!
Neljännen pullon aikana Beausire oli raivo rojalisti. Onneksi häntä tultiin noutamaan Grève-torille vietäväksi, ennenkuin viides pullollinen oli tuotu pöytään Hän nousi rattaille kuin noustaan riemuvaunuihin silmäillen halveksivasti tuota joukkoa, jolle hän valmistaisi niin hirveän yllätyksen.
Notre-Damen sillan kulmassa muuan nainen ja pikku poika odottelivat hänen tuloaan.
Beausire tunsi Oliva-rukan, joka itkeä vetisteli, ja nuoren
Toussaintin, joka nähdessään isänsä sotamiesten käsissä, huudahti:
"Se on oikein! Miksi löit minua!"