Beausire silmäili heitä suojelevin ilmein ja olisi liittänyt tähän ilmeeseen eleen, joka varmaankin olisi näyttänyt hyvin majesteetilliselta, mutta hänen kätensä oli sidottu selän taakse.
Kaupungintalon tori oli täynnä kansaa.
Kaikki tiesivät, että tuomittu tuli sovittamaan Tuilerieissä tekemäänsä varkautta; tiedettiin niinikään jutun käsittelystä, minkälaisissa olosuhteissa se oli tehty ja mitkä vaiheet olivat sitä seuranneet, eikä kukaan säälinyt tuomittua.
Kun rattaat pysähtyivät häpeäpaalun kupeelle, oli vartijoilla täysi työ pitää väkijoukkoa loitolla.
Beausire silmäili tuota kohisevaa, hälisevää joukkoa ilmein, joka näytti sanovan: "Saattepa nähdä! Pian on käynnissä toisenlainen leikki!"
Kun hän ilmestyi häpeälavalle, puhkesi ilmoille huikea hurraa. Mutta kun merkinnän hetki lähestyi, kun pyöveli riisui tuomitun, niin että olkapää paljastui, ja kun hän kumarsi ottamaan tulipannusta hehkuvaa rautaa, tapahtui, mitä aina tapahtuu: oikeuden ylevän majesteetin edessä kaikki vaikenivat.
Beausire käytti hyväkseen tätä hetkeä, keräsi kaikki voimansa ja huusi täyteläisellä, kaikuvalla äänellä:
"Eläköön kuningas! Eläkööt preussilaiset! Kuolkoon kansa!"
Jos Beausire oli odottanut hälinää, niin tätä huutoa seuranneet tapahtumat ylittivät kaikki hänen toiveensa. Joukko ei kiljunut, se ulvoi.
Hirveästi mylväisten koko tämä joukko syöksyi häpeälavalle päin.