Nyt vartiosto ei enää kyennyt suojelemaan Beausireä. Sen rivit murtuivat, lava vallattiin, pyöveli tungettiin tieltä, tuomittu riuhtaistiin häpeäpaalusta ja viskattiin siihen kuhisevaan muurahaispesään, jota sanotaan väkijoukoksi.
Hänet olisi seuraavassa tuokiossa surmattu, ruhjottu, revitty palasiksi, mutta silloin syöksyi paikalle muuan vyöhytniekka mies, joka kaupungintalon ulkoportailta oli katsellut tuomion toimeenpanoa.
Tämä mies oli kommuunin prokuraattori Manuel.
Hänessä oli suuri määrä inhimillistä tunnetta, jonka hän usein osasi sulkea sydämensä syvyyteen, mutta joka aina pääsi esille tämäntapaisissa tilaisuuksissa.
Hänen onnistui tunkeutua Beausiren luokse. Hän kohotti kätensä hänen ylitseen ja huusi kovalla äänellä:
"Lain nimessä minä vaadin haltuuni tämän miehen!"
Kansa ei aikonut totella häntä. Manuel irroitti vyönsä, heilutti sitä väkijoukon yläpuolella ja huusi:
"Apuun, kaikki kunnon kansalaiset!"
[Tarkoituksemme ei suinkaan ole seppelöidä Manuelia kunnian sädekehällä, tätä miestä, joka on vallankumouksen parjatuimpia; tarkoituksemme on vain lausua totuus.]
[Michelet kertoo tapauksen seuraavasti:]