"No antakaa tänne se sitten, pian, pian!" huusi nuorukainen. "Auttakoon minua Jumala taikka sitten — perkele!"
Juuri kuin hänen piti lähteä huoneesta pysähtyi hän kynnykselle.
"Elkää unohtako, Serlendis", sanoi hän, "että kaikki mitä te minulle teette tapahtuu tyttärenne tähden." Näin sanottuaan kiiruhti hän pois.
"Ikäänkuin minä olisin unohtanut sen", mutisi Serlendis… "Luuletko sinä ehkä, että minä sinun kauniiden silmäisi tähden panisin nuoran kaulaani, kukonpoika?"
Silmänräpäys myöhemmin tuli notarion tytär juosten sisään ja huudahti iloisella äänellä:
"Pöytään herraseni, pöytään! Illallinen odottaa."
"Hän pysähtyi keskellä huonetta ja katsoi ihmetellen ympärilleen.
"Missä on Gregoris?"
"Hän on mennyt", vastasi isä. "Hän ei tule tänään syömään illallista kanssamme."
"Ei tänään?" kysyi tyttö muuttuneella äänellä, "ja minä kun sentään sanoin, että minä itse olin poiminut aprikooseja hänelle puutarhassa."