Kun Skuludis poistui Aglaian ja Melirytoksen kanssa, huusi Metaksas viimemainitun takaisin.
"Huomenaamulla auringon noustessa purjehtii minun laivani S:t Nikolas Triestiin. Käytä hyväksesi tätä tilaisuutta, niin pääset turhasta ajanhukasta. Minä sanon siis sinulle hyvästi nyt, sillä aamulla, kun sinä matkustat, en minä vielä ole hereillä."
Melirytos suu teli vielä kerran ukon kättä ja kiiruhti ulos saavuttaakseen Aglaian.
Sillaikaa kun vanhus ensi kerran pitkästä aikaa nukahti virkistävään uneen, seurusteli Melirytos kihlattunsa ja hänen isänsä kanssa myöhään yöhön.
Keskiyö oli jo ohi, kun vanha Janko, Metaksaan uskollinen palvelija, jonka makuuhuone oli talon alikerrassa, luuli kuulevansa varovaisia askeleita portaissa. Vanha palvelija tahtoi kiiruhtaa ylös, mutta kun hän kuunteli tarkemmin, kuuli hän että askeleet lähestyivät Melirytoksen huonetta, ja hän muisti nyt, että tämä oli mennyt Skuludiksen ja tämän tyttären mukana eikä vielä ollut palannut. Se oli siis luultavasti hän, joka oli mennyt ylös, ja mikä vielä vahvisti tätä luuloa oli se, että samat askeleet Melirytoksen huoneesta lähestyivät sitä, missä herra Metaksas nukkui. Heti senjälkeen kuuli hän myöskin ääniä ylhäältäpäin. Tämä rauhoitti hänet täydellisesti, ja siinä vahvassa uskossa, että se oli Melirytos, joka vasta nyt tuli kotiin, jättäytyi vanha Janko keskeytetyn unensa valtaan.
Päivän koittaessa nousi uskollinen palvelija ylös ja meni heti herransa huoneeseen, jonne hän hiipi hiljaa ja varovasti. Seisottuaan siellä jonkun silmänräpäyksen, mutta kun ei Metaksas mitään sanonut, vetäytyi hän hiljakseen varpaillaan takaisin. Etehisessä kohtasi hän Melirytoksen, joka juuri tuli makuuhuoneestaan.
"Te tulitte myöhään kotiin eilen illalla, herra Melirytos", sanoi hän.
"Niin, se oli tosiaankin myöhään, isä Janko. Mutta kuinka voi herra
Metaksas?
"Hän nukkuu."
"Nukkuuko hän? Sanokaa hänelle Sitten, kun hän herää, terveisiä minulta ja että minä olen matkustanut."