Mutta samassa tuokiossa saapui kaksi naapuria, jotka Skuludiksen ensimäisen huudon johdosta heti olivat kiiruhtaneet pois, seurassaan lääkäri, jonka he olivat tavanneet kadulla aivan lähellä taloa.
Niinpian kun Serlendis sai nähdä hänet, painoi hän lasisilmänsä silmilleen, kuten hänellä aina oli tapana tehdä, joko tieten salatakseen ajatuksiaan tai koneellisesti, kun jotain hänelle vastenmielistä tapahtui. Mutta kukapa nyt välitti Serlendiksestä?
"Herra tohtori", kääntyi Skuludis lääkärin puoleen. "Te olette kuullut puhuttavan tämän hyvän, vanhan miehen kuolemasta. Saanko pyytää teitä astumaan lähemmäksi ja sanomaan, mitä te luulette siitä. Mika on ollut syynä hänen kuolemaansa?"
"Halvaus, mitäs muuta!" huusi Serlendis. "Halvaus!"
"Minä en ole niin aivan varma siitä asiasta", vastasi Skuludis.
"Kuulkaamme ensin mitä lääkäri sanoo."
Lääkäri astui kuolleen luo. Ensi silmäyksellä hämmästyi hän yhtä paljon kuin Skuludis ja ennen häntä Serlendis. Sitten tarkasteli hän tarkemmin, tunnusteli tarkoin kaulaa ja pudisti päätään, sanoen päättävällä äänellä:
"Janko, menkää heti hakemaan tutkijatuomari!"
"Perhana! Mitä te sanotte?" huudahti Serlendis. "Tuomari? Eikö voida antaa haudata kristittyä rauhassa?"
Palvelija meni. Lääkäri huusi hänen jälkeensä:
"Minä jätän teidän vastuullenne, Janko, mahdollisimman pian hankkia tutkijatuomarin."