Lyhyen hetken kuluttua, jollaikaa lääkäri hiljaa ja suurimmalla tarkkuudella jatkoi tarkastustaan, tuli poliisikomisarius tutkijatuomarin kanssa.
"Herraseni", sanoi lääkäri, "herra Metaksas on kuollut, ja minun mielipiteeni mukaan ei hän ole kuollut luonnollista, vaan väkivaltaisen kuoleman. Tässä on tapahtunut rikos. Tehkää velvollisuutenne, herraseni!"
"Ja minkä perusteella väitätte te sellaista?" kysyi virkamies.
"Kurkun puristamisen johdosta", vastasi lääkäri, osottaen kysymyksessä olevaan kohtaan, "mustista pilkuista kaulassa, paisuneista lihaksista ja rauhasista, pullistuneista silmistä, jäsenten suonenvedontapaisista koukistuksista ja verenvuodosta, joka on johtunut kaulasuonen katkeamisesta. Kaikki tämä todistaa epäämättömästi, että tukehtuminen on tapahtunut."
Lääkärin selitys ja ne hirveät todisteet, joihin hän nojasi, vaikuttivat pöyristyttävästi läsnäoleviin. Skuludis peitti kasvonsa käsillään ja murheen murtamana vaipui hän tajuttomana ystävänsä ruumiin viereen.
Serlendis käski heti viedä hänet kotiaan ja kehotti melkein veljellisellä osanotolla heti viemään hänet levolle.
Näytti kuin tämä näytelmä ei vähin olisi koskenut häntä itseään, sillä hänen huulensa olivat vaaleat kuin vaha.
"Totisesti", sanoi hän niin pian kun Skuludis oli viety pois, "sen, jolla on sellainen omaisuus kuin herra Metaksaalla, ei pitäisi unohtaa, mitä varovaisuus vaatii. Vanha, heikko ukko asuu yksin yhtä vanhan palvelijansa kanssa eristetyllä paikalla sijaitsevassa talossa! Minä kysyn, voiko ihmetellä, että pari roistoa yönaikaan tunkeutuu hänen luokseen ja murhaa hänet? Meri on aivan lähellä, murhaajat ovat varmat pakoonpääsystään jollain laivalla, ja ottakaapas kiinni heidät nyt? Jumala tietää, mihin he jo ovat purjehtineet!"
"Mutta, herra Serlendis", sanoi poliisikomisarius, "meidän velvollisuutemme on kuitenkin etsiä, kunnes olemme löytäneet syyllisen."
Poliisikomisarius käski läsnäolijoita, lukuunottamatta tutkijatuomaria, Serlendista, palvelijaa ja lääkäriä, poistumaan, ja kääntyen viimeksimainittuun kysyi hän, oliko tosiaan mahdotonta, että sairas yöllä oli saanut halvauskohtauksen ja tyynyt silloin olisivat kääntyneet hänen kasvoilleen ja tukahuttaneet hänet. Tohtori vastasi, että kasvojen ilme ja jäsenten asento osottivat tuimaa taistelua eikä äkkinäistä kuolemaa halvauskohtauksen kautta.