Vanha Janko pani tuomarin käskystä tyynyt takaisin kuolleen pään yli sillä tavoin kuin hän oli ne löytänyt sisääntullessaan. Oli selvää, ettei sairas mitenkään itse voinut asettaa niitä sillä tavalla, jonka vuoksi tultiin siihen päätökseen, että harkittu murha oli tapahtunut.
Poliisikomisarius veti nyt kokonaan peitteen ruumiin päältä. Lakana oli alapäästä revitty repaleiksi. Palvelija selitti, häneltä tätä asianlaitaa kysyttäessä, että lakana oli aivan uusi ja että se oli ehjä vielä edellisenä päivänä, hänen valmistaessaan tilaa. Voitiin siis varmuudella otaksua, että Metaksas oli sen repinyt viimeisessä kuolonkamppailussaan.
Sen jälkeen aikoivat viranomaiset tutkia huoneita ja huonekaluja, mutta missään ei näkynyt jälkiä sisäänmurrosta. Poliisikomisarius pyysi Jankolta avaimia ja avasi kirjoituspöydän laatikot, joissa löytyi noin kolmetuhatta dukaattia kulta- ja hopearahaa.
Kun Serlendis oli esittänyt asiakirjan, jonka mukaan Gregoris Ferrara oli määrännyt hänet valtuutetukseen, ja varmuuden vuoksi näyttänyt myöskin ukon kuukausi sitten Gregoriksen hyväksi teettämän testamentin, pyysi hän, että kirjoituspöydän laatikoista löydetyt rahat jätettäisiin hänelle kuittia vastaan. Tätä vastaan ei virkamiehillä ollut mitään sanomista.
Kun huonekalut olivat tarkastetut, tutki komisarius akkunat toisen toisensa perään; mutta kaikki havaittiin olevan suljetut. Oli mahdotonta avata niitä ulkoapäin, eikä näkynyt jälkeäkään siitä, että olisi edes yritetty tehdä sitä. Myöskin ovet olivat vahingoittumattomat.
"Käsittämätöntä", sanoi tuomari, "Että vanhus on murhattu, siitä ei ole epäilemistäkään, mutta yksikään varas ei jätä tuhansia dukaatteja liikuttamattomina laatikoihin ja vielä vähemmin tunkeutuu sisään avaimenreiän kautta. Ettekö te luule samaa, herra Serlendis?"
"Aivan, aivan!" vastasi notario kuivaten hikeä otsaltaan.
"Asuuko tässä talossa ketään muita?" kysyi tuomari palvelijalta.
"Ei ketään", vastasi tämä, "paitsi herra Melirytos, vainajan kirjuri, ja minä."
"Suljetteko te portin joka ilta?"