"Hän on siis matkustanut Parokseen", jatkoi tuomari, "ja kuinka paljon oli kello, kun hän tuli kotiin?"
"Herraseni", sanoi Janko pelästyen, "ette suinkaan epäile Melirytosta murhasta?"
"Paras ystäväni", keskeytti hänet notario. "Melirytos on erinomainen nuori mies. Minä rakastan häntä kuin silmäterääni. Mutta kaikki me olemme ihmisiä, ja kiusauksella on pitkät kynnet."
"Sitäpaitsi, ystäväni, täytyy tuomioistuimen näin vakavassa asiassa toimeenpanna mitä tarkimmat tutkimukset; sen parempi hänelle, jos hän havaitaan syyttömäksi."
"Hän on oikeassa", sanoi tuomari leppeästi. "Meidän velvollisuutemme on ottaa lukuun kaikki asianhaarat. Juuri syyttömällä on suurin etu siitä, jotta hänen syyttömyytensä tulisi todistetuksi. Minä pyydän siis teitä vastaamaan kysymyksiini. Kuinka paljon oli kello kun Melirytos tuli kotiin yöllä?"
"Minä en voi sitä niin tarkkaan sanoa; noin puolenyön tienoissa, ehkä hiukan myöhemmin", vastasi palvelija.
"Näittekö Melirytoksen, kun hän tuli kotiin?"
"En, mutta minä kuulin. Minä heräsin hänen askeleihinsa, mutta nukuin heti taasen."
"Ettekö kuullut mitään suurempaa hälinää?"
"Minä kuulin, kun Melirytos meni huoneeseensa. Ennenkuin hän astui sisään, kävi hän minun isäntäni huoneessa. Minä kuulin heidän puhuvan keskenään ja heti senjälkeen minä nukahdin."