Pelottava mielenliikutus vallitsi saliin kokoontuneiden keskuudessa, kaamea mutina kävi yli joukon, merenaaltojen kohinan tapainen, joka ennustaa lähestyvää myrskyä. Kun tuomarit tunnin kuluttua taasen näyttäytyivät ja julistivat kuolemantuomion Melirytokselle, jonka katsottiin tehneen väärennyksen ja murhan, ei kuulunut pienintäkään myötätuntoisuuden ääntä tuomitun puolesta. Siellä löytyi tosin kyllä myöskin monta henkilöä, jotka tunsivat Melirytoksen ja arvossapitivät häntä, mutta kammo rikoksen johdosta, josta hänet oli tuomittu, oli kuolettanut kaikki osanoton tunteet heissä. Mitä Skuludikseen tuli, oli hän tuskin kuullut tuomion ennenkuin hän meni tainnoksiin ja hänet täytyi viedä ulos.
Totuuden nimessä ei kuitenkaan saa jättää mainitsematta, että ainakin yksi valittava ääni kuului. Kun notario Serlendis läksi salista, kuultiin hänen useampaan kertaan lausuvan: "Säälittävä ihminen! Mies parka!"
Niin pian kun Skuludis oli toipunut pyörtymystilastaan, riensi hän vankilaan. Tuomittu oli kaikkea muuta kuin murtunut; mutta hän ei myöskään osottanut ylvästä välinpitämättömyyttä elämänsä suhteen. Hän oli vain huumaantunut kaikesta siitä, mitä hän oli kuullut oikeudenkäynnin aikana, ja hänen oli vaikea koota ajatuksiaan.
"Lähettäkää heti armonanomus!" huudahti Skuludis. "Laki myöntää kuusi viikkoa siihen, kiirehtikää käyttämään hyväksenne tätä aikaa."
"Armonanomus?" huudahti Melirytos, ihmetellen katsellen häntä. "Jos minulle olisi luvallista vaatia oikeutta, niin en epäröisi minuuttiakaan; mutta ainoastaan syyllinen pyytää armoa, minä en ole syyllinen, minä en pyydä sitä."
"Mutta teidän kuolemanne on varma; ei ole muuta keinoa välttää sitä."
"Kuolemani", sanoi Melirytos kalveten. "Minä tiedän sen, ja minua huolestuttaa, että minun väärien todistusten kautta harhaan joutuneiden tuomarien eksytysten tähden täytyy kuolla. Minä olen nuori, enkä kernaasti tahtoisi erota tästä elämästä, joka näytti tarjoavan minulle mitä ihanimpia toiveita, kun minä olin niin lähellä saada kutsua teidän tytärtänne, rakkauteni esinettä, omakseni. Tämä kaunis unelma tulee tyhjäksi tehdyksi kuoleman kautta."
"Me saisimme pian tutustua kaikkiin nautinnoihin, mitä rikkaus voi tarjota, kun herra Metaksas, jonka kuolema tulisi olemaan ainoa suruni elämässäni, oli testamentannut minulle koko omaisuutensa."
"Kuinka, Melirytos, te väitätte —"
"Minä näen surukseni", vastasi nuorukainen katkerasti, "että tuomio on antanut paraimmille ystävillenikin oikeuden epäillä minua. Niin Skuludis, minä pysyn väitteessäni, että herra Metaksas on testamentannut minulle omaisuutensa. Se on ensi kertaa, kun te kuulette sen minun suustani. Testamentti valmistettiin todellakin vainajan viimeisenä elinpäivänä, ja hän kielsi minua erityisesti sanomasta sitä teille, niin kauvan kuin hän eli."