"Ah, tunnetko sinä hänet?" sanoi Marigo. "Elä ilmaise minun salaisuuttani, niin, se on Gregoris Ferrara. Vielä yksi viikko, ja minä olen rouva Ferrara, mitä sinä sanot siitä? Oletko tyytyväinen minun valintaani?"
Smaragda ei vastannut. Hänen kasvonsa olivat käyneet valkeiksi kuin marmori; nyt kaatui hän kylmänä ja elottomana lattialle.
"Smaragda, Smaragda, mikä sinulla on? Mikä sinua vaivaa? Suuri jumala!" huusi Marigo tarttuen ystävättärensä kylmiin käsiin. "Auttakaa! Auttakaa! Smaragda on pyörtynyt", huusi hän, ja heti riensivät kaikki huvilan asukkaat paikalle. Serlendis otti tyttärensä käsivarsilleen ja koetti suurien hikitippojen valuessa hänen otsaltaan vahvistavilla lääkkeillä saada hänet toipumaan. Yli puoli tuntia olivat kaikki yritykset tuloksettomia. Vihdoinkin hengitti hän syvään, suonenvedontapainen kouristus tärisytti hänen jäseniään, hän avasi silmänsä ja katseli hämmästyneenä ympärilleen. Sitten pyyhkäsi hän molemmin käsin kiharat otsaltaan.
"Minä kiitän teitä", sanoi hän heikosti hymyillen. "Vilpoinen yöilma aiheutti minun pyörtymiseni."
"Tule, koeta nukkua", sanoi Marigo. "Se tekee sinulle hyvää."
"Ei, rakas ystävä, se on mahdotonta. Minä tunnen, että kuume lähestyy.
Rakas isä, lähtekäämme kotiin."
Turhaan koettivat herra Pangalos ja Marigo houkutella häntä jäämään ainakin aamuun asti, ja Serlendis kiiruhti levottomana vuokraamaan venettä viedäkseen hänet kotiin.
"Koeta tulla terveeksi niin pian kuin mahdollisia", kuiskasi Marigo hänelle lähtiessään. "Sinä tiedät, että sinä ensi sunnuntaiksi olet kutsuttu minun häihini, ja sinun täytyy olla mukana, muuten ei minun onneni ole täydellinen."
"Minä toivotan sinulle onnea koko sydämestäni", vastasi Smaragda, "joskaan en itse olisi siellä läsnä."
Kun he saapuivat Hermopolikseen, tahtoi Serlendis hankkia lääkärin, mutta Smaragda selitti olevansa aivan entisellään ja tarvitsevansa vain lepoa sekä läksi makuuhuoneeseensa. Suljettuaan oven laskeutui hän polvilleen pyhän neitseen eteen ja rukoili pitkän aikaa, senjälkeen nousi hän, sytytti lampun ja istuutui pöydän ääreen kirjoittamaan. Hänen silmiään poltti, mutta kyyneleet eivät niitä kostuttaneet, hänen kätensä vapisi hermostuneesti, mutta hänen tahdonvoimansa ohjasi sitä, kun hän kirjoitti paperille seuraavat rivit: