"Rakas isä! Sinä olet pettänyt minut, jotta minä kuolisin surusta. Mutta kohtalo on rikkirepinyt sen taiteellisen verkon, jonka sinun hellyytesi on kutonut minun ympärilleni. Hän ei ole meidän saarellamme; hän ei tule, kuten hän on luvannut ja niinkuin minä nyt kuusi viikkoa olen odottanut. Minä näin hänet eilen Varissa.
"Ensi sunnuntaina hän menee naimisiin Marigon kanssa. Minä en tuomitse häntä, Marigo on kauniimpi, rikkaampi ja ylhäisempää sukua kuin minä, mutta se on enemmän kuin minä voin kestää! Anna anteeksi minulle, isä, jos en minä voi kestää tätä koetusta. Minä olisin vaieten tyhjentänyt kärsimyksen maljan, jos minä olisin uskaltanut toivoa, että minun kurja elämäni olisi ollut sinulle lohdutukseksi sinun vanhuudenpäivänäsi. Mutta ei! Elämä on minulle kauhea kuorma, ja minun epätoivoni olisi alituinen tuska sinulle. Anna minun mennä sinne, missä minä löydän rauhan ja ehkä unhotuksen, ja jos et sinä, isäni, voi unohtaa minua, niin rukoile joskus puolestani."
Kun hän oli lopettanut tämän kirjoituksen, otti hän esiin erään laatikon ja otti sieltä pienen pullon, joka sisälsi vihertävää nestettä. Sitten istuutui hän sänkyyn, veti esiin povestaan Gregoriksen kirjeet, joita hän oli säilyttänyt siellä kuukauden ajan, ja alkoi lukea niitä. Taajain nyyhkytysten keskeyttämänä luki hän kirjeet loppuun nosti sitten silmänsä taivaaseen päin, vei pullon huulilleen ja tyhjensi sen. Pian kävi hänen hengityksensä raskaaksi ja hän menetti tajuntansa.
Seuraavana aamuna astui Serlendis huolestuneena äänettömästi tyttärensä huoneeseen. "Smaragda", kysyi hän hiljaa, "nukutko sinä?" Kun hän ei saanut vastausta, ei hän lähestynyt sänkyä, jottei olisi häirinnyt lapsensa unta, vaan meni sensijaan akkunan luo, missä avoin, hänelle osotettu kirje heti pisti hänelle silmään. Vavisten otti hän sen, yhdessä silmänräpäyksessä oli hän läpilukenut sen sisällyksen ja lyöden molemmin käsin kaljuun päähänsä huudahti hän: "Smaragda! Oi minun Smaragdani!" ja heittäytyi ojennetuin käsin tyttärensä ruumiin yli. Hänen päänsä, kalpea kuin murtunut lilja, oli vaipunut syvälle tyynyihin, hänen pitkät kiharansa valuivat alas olkapäiden yli. Toisessa kädessään oli Gregoriksen kirje, toisessa myrkkypullo. Serlendis suuteli häntä ehtimiseen, huusi häntä nimeltä ja koetti saada hänen sydämensä tykyttämään uudelleen. Mutta hänen isänrakkautensa oli voimaton kuoleman kylmyyttä vastaan. Hän ymmärsi vihdoinkin, että oli turhaa koettaa herättää kuollutta henkiin.
Kuin mielipuoli hypähti hän ylös ja juoksenteli edestakaisin huoneessa. Se oli kauhea näytelmä. Väliin karjui hän kuin tiikeri, jolta poikaset on ryöstetty, väliin ryntäsi hän pää edellä seiniä vastaan, väliin puristi hän nyrkkiä haastaen taivasta ja maata taisteluun, heti senjälkeen vaipuakseen tuolille ja itkeäkseen kuin lapsi.
Äkkiä kuului kevyt naputus ovella. Serlendis havahtui. Heitettyään tutkivan silmäyksen ympärilleen oli hän saavuttanut entisen kylmäverisyytensä. Hän veti ensin yhteen uutimet tyttärensä sängyn edessä, laski lasisilmät silmilleen ja aukasi. Muuan palvelustyttö astui sisään. "Minä luulin, että herra huusi", sanoi hän.
"Niin", vastasi Serlendis tyynesti, "Minä huusin sinua sanoakseni sinulle, että tyttäreni on sairas ja ettei kukaan saa tulla hänen huoneeseensa. Ette myöskään te saa tulla sisään muuten kuin jos minä huudan." Kun palvelustyttö oli mennyt, lähti hän huoneesta, lukitsi oven ja pisti avaimen taskuunsa.
Päivällisen tienoissa samana päivänä sai Gregoris Ferrara Khrusassa seuraavan kirjeen:
Paras Herra Gregoris!
Minä olen kuullut, että te olette tullut takaisin ja nyt oleskelette Khrusassa. Sydämellisesti tervetullut! Minulla on tärkeitä tiedonantoja teille koskeva affääriä, jonka tiedätte Tulkaa luokseni illalla huvilaani Biskopiossa. Naputtakaa kolme kertaa portille, minä odotan teitä siellä illalliselle.