Kolmen askeleen päästä laukasi Serlendis, ja ojennetuin käsin kaatui
Gregoris kuolleena maahan.
"Hyvin, kunniani kautta!" sanoi murhaaja, rähähtäen helvetilliseen nauruun. "Ei voisi uskoa, että minun käteni on seitsemänkymmentä vuotta vanha. Mutta pitääkö toisen pistoolin jäädä käyttämättä? Se olisi vahinko. Se koira ei vielä ehkä ole aivan kokonaan henkäissyt ulos mustaa sieluaan, hän saattaa vielä sietää kolmannen kuoleman."
Hän astui askeleen lähemmäksi, laukasi vielä toisen laukauksen uhriaan kohti ja meni sitten tyttärensä luo ja suuteli häntä otsalle. "Lapseni", sanoi hän sitten juhlallisella äänellä, "sinun isäsi ei ole pettänyt sinua. Hän on luvannut hänet sinulle sulhaseksi, tuossa hän on." Sitten otti hän avaimen taskustaan, avasi oven ja läksi Hermopolikseen päin.
Yö oli pimeä, tuuli ulvoi, ja saattoi tuskin eroittaa lähimmät esineet. Kun Serlendis oli kävellyt noin neljännestunnin, tapasi hän erään puun alla uskollisen palvelijansa, joka siellä odotti häntä satuloidun hevosen kanssa.
"Tämä kirje", sanoi hän jättäen palvelijalle suljetun paketin, "pitää sinun heti jättää yleiselle syyttäjälle. Sen täytyy jo tänä yönä olla hänen käsissään. Se on mitä tärkein."
Sillaikaa kun palvelija kulki Hermopolikseen päin, hyppäsi notario hevosen selkään ja kääntäen kaupungille selkänsä ratsasti hän täyttä laukkaa merenrantaan, missä pieni purjevene odotti häntä.
* * * * *
Päivä, jolloin mestaus piti toimitettaman, alkoi koittaa. Onneton tuomittu oli noussut vuoteeltaan ja katseli surullisena koppinsa pienen akkunan läpi aamuruskoa, ja kun aurinko vihdoinkin näkyi taivaalla, mutisi hän täynnä katkeruutta: "Viimeisen kerran!"
Samassa avattiin hänen koppinsa ovi ja vanginvartija astui sisään raa'an ja synkän näköisen miehen seuraamana.
"Joko nyt on aika?" kysyi Melirytos.