"Odottakaa, taivaan nimessä, odottakaa!" puhkui hän melkein hengettömänä ja heilutti ilmassa jotain paperia.
"Mitä se on, mitä on tapahtunut?" kysyi tuhatlukuinen ihmisjoukko, ja upseerit ja poliisivirkamiehet ympäröivät prokuraattorin.
"Lykätkää mestaus! Lykätkää se!" kirkui tämä, ikäänkuin peläten ettei häntä oltu ymmärretty. "Melirytos on viaton! Melirytos on vapaa!" Näillä sanoilla näytti hän paperia, käskyä oikeuspresidentiltä jättämään vangin hänen huostaansa.
Silmänräpäyksen seisoi Melirytos paikallaan liikkumattomana, senjälkeen levitti hän kätensä ja painoi Aglaian ja Skuludiksen sydäntään vastaan.
Mutta Aglaialle oli tämä muutos syvimmästä tuskasta ollut liian suuri, hän pyrskähti äkkiä itkemään ja hänet täytyi kantaa kotiin.
Joukko päästi valtavan riemuhuudon, sillä niin katkeroittunut kuin se olikin yleisesti rakastetun Metaksaan murhaajaa kohtaan, täytti kuitenkin julistus Melirytoksen viattomuudesta, joka siihen asti oli nauttinut yleistä kunnioitusta, kaikkein mielen mitä vilkkaimmalta tyydytyksellä.
Prokuraattori vei vangin heti tuomioistuimen eteen, joka jo oli kutsuttu ylimääräiseen istuntoon.
"Herraseni", alkoi hän "koska meidän velvollisuutemme on julistaa totuus niin pian kuin me pimeyden läpi olemme tunkeutuneet siihen, olen minä virkani puolesta ja yhtyen presidenttiin, keskeyttänyt tuomion täytäntöönpanon Melirytosta kohtaan, jottei viattoman veri tulisi meidän lastemme yli."
Tämän alkulauseen jälkeen luki hän sen kirjeen, jonka Serlendis oli kirjoittanut hänelle ja joka kuului seuraavasti:
/#
Yleiselle syyttäjälle.