SIIRI. Mutta tule nyt tänne lampun luokse, että saan oikein nähdä sinut.
Mehän emme ole tavanneet kokonaiseen neljään vuoteen.
AGNES. Onko siitä vain neljä vuotta?
SIIRI. On. Minähän olin nuorempana morsiustyttönä sinun häissäsi.
AGNES. Se on totta. Minä siis erehdyin.
SIIRI (katsellen häntä). Komea ja ylpeä kuin aina, mutta olet sinä käynyt vähän kalpeaksi.
AGNES. Sinä sitävastoin olet punakka kuin aamurusko.
SIIRI. Nyt pitää sinun istua tänne sohvaan. Kas niin, ja tyyny pään taakse, palli jalkojen alle ja — —
AGNES. Riittää, riittää, kiitos. Minä olen kuin kissa. En pidä siitä, että minua liiaksi silitellään. — Tämä on siis sinun kotisi, Siiri? Kuinka miellyttävä pikku pesä!
SIIRI. Oikeinko todella? No, niin, onhan tämä hyvä kylläkin, vaikka tosin puuttuu yhtä ja toista. Ja sinun kotiisi verraten, niin — —
AGNES. Puhukaamme nyt miehestäsi. Minähän en lainkaan tunne häntä.