SIIRI. Kuinka hän on käynyt kummalliseksi! Agnes parka! Sairas ja ehkä vielä onneton. (Panee koneellisesti hatun päähänsä ja peilailee.) Lappalaiskoiran häntä! Ei, se oli kumminkin kaikista hulluinta. (Ajatuksiinsa vaipuneena.) Mamma sanoi aina, että Agnes sai niin erinomaisen miehen. Mutta minusta hän oli vanha, lihava ja kamalan ruma. (Peilailee.) Jos nostaisin sulkatöyhtöä vähän ylemmäksi, vain hiukkasen. (Kärsimättömänä.) Mutta mitä tekee Tuure, kun ei tule! (Kello soi.) Se on hän. (Piilottautuu oven taakse.)
NELJÄS KOHTAUS.
SIIRI ja TUURE.
SIIRI (Tuuren avatessa ovea). Tui, tui!
TUURE. Kas vain, pikku kiemailijaa. Yhä hattu päässä. Onko hänen armonsa keikaillut omalle kuvalleen yli tunnin ajan?
SIIRI. Eipä suinkaan! (Ottaa hatun pois.) Täällä on tapahtunut suuria asioita sinun poissa ollessasi.
TUURE. Suuria asioita! Sepä ei ole vähän.
SIIRI. Suuria asioita, ei mitään pikku asioita. Niin olisi sinun pitänyt sanoa. Agnes Löwensköld on muuten täällä.
TUURE. Älä, mitä sinä sanot! No, onpa hauskaa kerran tutustua siihen kauneuden ja neron ihmeeseen — —
SIIRI. Älä puhu niin kovaa! Hän on tuolla minun huoneessani.