SIIRI (kuuntelee). Vaiti! Minä luulen, että Liisa tulee takaisin! Minä juoksen vain kuulemaan, onko hän tavannut Tuurea. (Heittää lentomuiskun ja juoksee vasemmalle.)
AGNES. Toruako häntä! Olisipa siinäkin järkeä. Pitäähän pallon lentää sinne, mihin se on viskattu. Mutta mitä nyt? (Painaa kätensä sydäntänsä vasten). Vieläkin uusi kohtaus. Sepä käy nopeasti. No, ainakin yhden hyvän työn jätän minä jälkeeni. Siiri on pelastettava — ja pelastaa hänet täytyy, kahdessakin suhteessa.
SIIRI (ajatuksiinsa vaipuneena vasemmalta). Hän ei ole lainkaan käynyt konttorissa. Mitähän se merkitsee? — Mutta, Agnes, mikä sinun on?
AGNES. Miksikä sitä kysyt?
SIIRI. Sinähän olet kalmankalpea!
AGNES. Ei mitään mainittavaa. Ollakseni oikein »comme il faut», olen viime aikoina saanut huonon sydämen. Olla aivan sydämetön olisi kyllä kaikkein uudenaikaisinta.
SIIRI. Sinä lasket niin kummallista leikkiä.
AGNES. Niinkö? Silloinhan minusta voi tulla nykyaikainen humoristi milloin tahansa. Kas niin, lapsukainen, älä ole niin peloissasi. Muutaman minuutin perästä on taas kaikki hyvin — —
SIIRI. Ehkä tahdot levähtää hiukan minun huoneessani?
AGNES. Miksikä ei. Tuure on tottunut punaisiin poskiin ja hymyileviin silmiin. (Siiri avaa oven oikealle.) Älä tule mukaan, Siiri hyvä. Minä tahdon olla hetkisen aivan yksin. (Menee oikealle.)