SIIRI (vasemmalta). Kas niin, no, nyt hän on täällä muutaman silmänräpäyksen kuluttua. Konttori on tässä aivan vieressä, ja sitten syömme maailman ihanimman illallisen. Sinä olet kai edelleen ihastunut munkkeihin?
AGNES. Kyllä, sille rakkaudelle olen minä pysynyt uskollisena.
SIIRI. Oikein pyöreihin ja hyvin pullistuneihin.
AGNES. Niin, sitähän on kaikkina aikoina pidetty oikeitten munkkien varmana tuntomerkkinä. — Mutta mitä sinä sanoisit, Siiri, jos minä olisin tullut tänne puhumaan sinulle hiukan järkeä?
SIIRI (pelästyneenä). Ei, armas Agnes, sitä en voi uskoa.
AGNES. Sinä et ehkä pidä järki-saarnoista?
SIIRI. En, minä inhoan niitä! Heti kun olimme menneet naimisiin, piti Tuurenkin »puhua järkeä», herra paratkoon. Mutta minä kyllä pian vieroitin hänet siitä viasta.
AGNES. Kuinka sinä menettelit?
SIIRI. Joko tein minä näin (panee sormet korviinsa) taikka suutelin häntä joka toisen sanan jälkeen, kunnes hän unohti kaikki tyyni.
AGNES. Mutta kun et sinä voi lahjoa minua samalla tavalla, niin — —