TUURE. En, koska minä siten paljastaisin itsestäni anteeksiantamattoman heikkouden. Mutta, Siiri, mikä sinun on? (Äkkiä.) Onko mahdollista, että sinä voit luulla — — epäillä minua?
SIIRI. Ei, minä en epäile enään. (Intohimoisesti.) Tuure, sinä olet pettänyt minua!
TUURE. Minä! Minä, joka rakastan sinua niin äärettömästi, että minä suojatakseni sinut surulta voisin pantata oman sieluni. Ainakin minusta nyt siltä tuntuu.
SIIRI. Nyt minä ymmärrän kaikki. Sinun hajamielisyytesi, sinun kylmyytesi, sinun — — Ja väsyttyäsi leikkikaluusi, miksi et voinut erota hänestä?
TUURE. Mutta tämähän on aivan kuulumatonta lapsellisuutta.
SIIRI. Niin, kuulumatonta lapsellisuutta. Tuure raukka, ja minä onneton — —!
TUURE. No mutta, kuulehan nyt!
SIIRI. Mitä?
TUURE. Ei mitään. (Hiljaa.) Kuinka voisikaan hän kestää sitä nyt! (Ääneen.) Kuinka sinä voit näin loukata minua, Siiri?
SIIRI (arasti). Loukkaanko minä — — Minä en tiennyt — — minä luulin — —.