"Ota aika sellaisena kuin se tulee, tuuli sellaisena kuin se puhaltaa ja nainen sellaisena kuin hän on. Espanjattaret, jotka ovat naisista ensimäiset, rakastavat uskollisesti; heidän sydämensä on vilpitön ja raju, mutta heillä on tikari sydämen vieressä. Italiattaret ovat intohimoisia, mutta he rakastavat liiaksi leveitä hartioita ja ottavat rakastetuistaan mittaa räätälin kyynärpuulla. Englannittaret ovat haaveellisia ja surumielisiä, mutta kylmiä ja kankeita. Saksattaret ovat hellän hyväileviä, mutta kuivia ja ikävystyttäviä. Ranskattaret ovat henkeviä, loisteliaita ja hekumallisia, mutta valehtelevat kuin paholaiset.
"Ennen kaikkea, älä syytä naista siitä, että hän on sellainen kuin hän on. Me olemme itse tehneet hänet sellaiseksi turmelemalla joka suhteessa luonnon tarkoitukset.
"Luonto, joka pitää huolta kaikesta, luo neitosen rakastajattareksi. Mutta saatuaan ensi lapsensa putoavat hänen hiuksensa, hänen povensa menettää muotonsa ja hänen ruumiinsa saa arven. Nainen on luotu äidiksi. Nähtyään naisensa kauneuden kadonneen, tahtoo mies ehkä jättää hänet, mutta lapset tarttuvat häneen itkien. Siten syntyy perhe; kaikki mikä siitä eroaa, on epäluonnollista. Maanviljelijäin siveys on siinä, että heidän vaimonsa ovat lapsi- ja maitokoneita, niinkuin he itse ovat työkoneita. Heillä ei ole tekotukkaa eikä valheellista neitseellisyyttä; heidän rakkautensa ei ole spitaalinen, eivätkä he muista viattomassa parittelussaan, että Amerikka on keksitty. He ovat epäaistillisuudessaan terveitä ja heidän kätensä ja sydämensä on kovettuneet.
"Sivistys pyrkii hävittämään luonnon työn. Meidän kaupungissamme tulee tyttö, joka on luotu juoksemaan päiväpaisteessa, luotu ihailemaan alastomia urhoja kuin Spartan aikaan, valikoimaan ja rakastamaan, lukituksi huoneeseensa: kuitenkin kätkee hän romaanin krusifiksinsa alle; hän turmelee, kalpeana ja toimettomana, itsensä peilin edessä, hän tappaa öiden hiljaisuudessa kauneutensa, joka olisi kaivannut raikasta ilmaa. Äkkiä vedetään hänet esille. Hän ei tiedä mitään, ei rakasta mitään, mutta kaipaa kaikkea. Joku vanha vaimo opettaa häntä, hänen korvaansa kuiskataan uskallettuja sanoja, hänet heitetään vieraan miehen vuoteeseen, joka hänet ottaa väkivallalla. Sellainen on avioliitto, s.o. sivistynyt perhe. Sitten tapahtuu, että tyttöparka saa lapsen. Hänen tukkansa, hänen kaunis povensa, hänen ruumiinsa lakastuu: hän on menettänyt kauneutensa rakastajattarena eikä ole kuitenkaan rakastanut. Hän on tullut äidiksi, saanut lapsen — ja hän kysyy miksi? Hänelle tuodaan lapsi ja sanotaan: 'Sinä olet äiti!' Hän vastaa: 'En ole äiti; antakaa lapsi naiselle, jolla on maitoa rinnassaan, sillä minulla ei ole.' Hänen puolisonsa vastaa hänelle, että hän on oikeassa, ja että lapsi inhottaa häntäkin. Häntä hoivataan, koristetaan, levitetään pitsiharso hänen verisen vuoteensa yli, hänet parannetaan äitiyden kärsimyksistä. Kuukauden kuluttua saa hänet jo nähdä Tuilleries'ain puistossa, tanssiaisissa, oopperassa. Hänen lapsensa on Chaillot'ssa tai Auxerre'ssa, hänen miehensä huonoissa paikoissa. Kymmenen nuorta miestä puhuu hänelle rakkaudesta, kiintymyksestä, syleilyn ikuisuudesta, kaikesta siitä, jota hänen sydämensä kaipaa. Hän ottaa yhden heistä ja painaa hänet rintaansa vasten; mies häpäisee hänet, jättää hänet ja menee keinottelemaan pörssiin. Nyt on hän päässyt alkuun; hän itkee yhden yön, mutta huomaa, että kyyneleet tekevät hänen silmänsä punaisiksi. Hän ottaa lohduttajan ja tämän mentyä toisen. Siten jatkuu, kunnes hän on kolmenkymmenen vuotias tai kauemmin. Silloin hän väsyneenä ja turmeltuneena, kaiken inhimillisyytensä, vieläpä inhonsa menettäneenä, tapaa jonakin iltana tummatukkaisen, tulisilmäisen nuorukaisen, jonka sydän värähtelee toivoa. Hän tuntee oman nuoruutensa, hän muistaa kaikki mitä on kärsinyt, ja lahjoittaen nuorukaiselle kaiken elämänsä kokemuksen, opettaa hän häntä halveksimaan rakkautta.
"Sellaisiksi olemme tehneet naiset, sellaisiksi rakastajattaremme. Vähät siitä! He ovat kuitenkin naisia ja heidän kanssaan voi viettää hauskoja hetkiä.
"Jos olet lujaluontoinen ja varma itsestäsi, lyhyesti, mies, niin neuvon sinua ilman pelkoa heittäytymään maailman pyörteisiin. Rakastele ilotyttöjä, tanssijattaria, porvarinaisia ja markiisittaria. Ole uskollinen tai huikentelevainen, surullinen tai iloinen, mutta pidä huolta vain siitä, että sinua rakastetaan. Mitä liikuttaa sinua kaikki muu?
"Jos olet mies tavallisinta lajia, niin neuvon sinua valikoimaan jonkun aikaa, ennen kuin teet valintasi, mutta älä luule kenessäkään tapaavasi niitä ominaisuuksia, joita olet halunnut omistaa entiselle rakastajattarellesi.
"Jos olet heikko luonne ja jos sinulla on taipumusta antaa hallita itseäsi ja juurtua missä hyvänsä tapaat vähän maata, niin tee itsellesi vahva varustus; sillä jos noudatat hentoa luonnonlaatuasi et pääsekään kasvamaan siellä, jonne koetat juuresi työntää, vaan kuivut pois kuin hyödytön kasvi kantamatta kukkaa tai hedelmää. Elämäsi mehu vuotaa vieraaseen puunkuoreen; kaikki työsi kuihtuvat kuin piilipuun lehvät; sinä kostutat maata kyynelilläsi ja sydänverelläsi.
"Ja jos vihdoin olet haaveellinen luonne, uskot uniin ja tahdot niitä toteuttaa, silloin sanon sinulle suoraan: rakkautta ei ole olemassa.
"Sillä sinun käsityksesihän on tämä: rakastaa on antautua ruumiineen sieluineen tai, paremmin, se on samaa kuin tehdä kahdesta olennosta yksi; se on samaa kuin kulkea auringossa Jumalan taivaan alla, peltojen ja ketojen keskellä olentona, jolla on neljä käsivartta, kaksi päätä ja kaksi sydäntä. Rakkaus on uskoa, rakkaus on maallisen onnen uskontoa; se on loistava sarja siinä temppelissä, jota kutsutaan maailmaksi. Rakastaa on liikkua mielinmäärin tuossa temppelissä, vierellään olento, joka voi ymmärtää, kuinka yksi ainoa ajatus, sana, kukka voivat saada sinut pysähtymään ja luomaan katseesi temppelin harjaa kohti. Käyttää hyväkseen jaloja ihmillisiä sielunkykyjä on kaunista, nerollisuus on tavoiteltavaa; mutta korkein onni on kaksistaa sielunlahjansa, puristaa toinen sielu ja toinen sydän vastaansa. Se on korkeinta mitä Jumala on ihmisille antanut, se on enemmän kuin nerollisuus. Mutta sano minulle, onko naistemme rakkaus sellaista. Ei, se täytyy sinun myöntää. Rakastaa merkitsee heille aivan toista: lähteä hunnutettuina retkille, kirjoittaa salaisia kirjeitä, kulkea väristen varpailla, vehkeillä ja juonitella, luoda ympärilleen kaihomielisiä silmäyksiä, huoata kainosti ahtaiden ja kankeiden vaatteiden sisässä, nöyryyttää kilpailijattariaan, pettää aviomiestään, saattaa rakastajansa surulliseksi. Rakastaa merkitsee meidän naisillemme samaa kuin leikkiä valheilla. Heidän sydämessään asuu häpeällinen turmelus, pahempi kuin kaikissa roomalaisissa hurjastelijoissa. He sekoittavat hyveen ja paheen inhottavaksi ivanäytelmäksi, missä hiivitään sinne ja tänne, puhutaan kieroilla katseilla, missä kaikki on pientä, päältäpäin siloitettua ja epämuotoista niinkuin kiinalaisessa porsliinissa. He ovat tehneet rakkaudesta kaiken kauniin ja ruman, kaiken jumalallisen ja helvetillisen säälittävän ivakuvan, varjon ilman ruumista, luurangon kaikesta mitä Jumala on luonut."