Niinpä sattui, että kun parhaillaan palavasti halusin puhdistautua erehdyksestäni, ehkä myöskin kurittaa itseäni, kun synnin inho oli minut kokonaan vallannut, tuli tielleni uusi viettelys, jonka ansaan lankesin.
Desgenais oli loistavalla päällä. Hän istuutui sohvaan ja teki aluksi jonkun leikillisen huomautuksen kasvoistani, jotka osottivat, etten ollut nukkunut hyvin. Kun en ollut lainkaan halukas kuulemaan hänen leikinlaskuaan, pyysin häntä säästämään minua siitä.
Hän ei välittänyt lainkaan huomautuksestani, vaan jatkoi samaan tapaan pilaansa. Niin mainitsi hän rakastajattareni ja kertoi, että hänellä ei ollut vain kaksi rakastajaa samalla kertaa vaan vieläpä kolme, joten hän siis oli kohdellut kilpailijaani yhtä huonosti kuin minua. Kun tuo poika parka oli saanut tästä tietää, oli hän nostanut sellaisen metelin, että koko Parisi puhui nyt asiasta. Aluksi en kuullut mitä hän puhui, mutta kun hän oli kolme kertaa kertonut saman asian pienimpiä yksityisseikkoja myöten, aloin ymmärtää, ja tulin niin hämilleni tuosta hirvittävästä tarinasta, etten voinut saada sanaakaan suustani. Ensin teki mieleni nauraa, sillä näinhän nyt, että olin rakastanut maailman viimeistä naista — mutta silti ei ollut vähemmän totta, että olin häntä rakastanut ja että suoraan sanoen rakastin häntä vielä. "Onko se mahdollista?" oli ainoa, minkä sain sanotuksi.
Desgenais'n toverit vakuuttivat todeksi kaiken, mitä tämä oli puhunut. Entisen rakastajattareni huoneessa olivat molemmat kilpailijat panneet toimeen näytöksen, jonka nyt koko maailma tunsi pikkuseikkoja myöten. Nainen oli joutunut huonoon huutoon ja hänen oli täytynyt lähteä Parisista välttääkseen vielä pahempia skandaaleja.
Oli helppo huomata, että miesten pilapuheen kautta minun kaksintaisteluni, minun jatkuva kiintymykseni tuohon naiseen ja minun menettelyni yleensä tuli naurettavaan valoon. Sanoa että tuo nainen ansaitsi kuinka huonon nimen hyvänsä, että hän ehkä oli menetellyt sata kertaa huonommin kuin tiedettiinkään — sehän oli samaa kuin antaa minun mitä katkerimmin tuntea, että olin samanlainen narri kuin niin monet muutkin.
Kaikki tämä kiusasi minua. Desgenais'n toverit huomasivat sen ja tulivat varovaisemmiksi, mutta Desgenais'lla oli omat tarkoituksensa. Hän oli ottanut asiakseen parantaa minut sairaudestani ja hän kohteli sitä säälimättömästi kuin tautia ainakin. Pitkäaikainen ystävyys, jota molemminpuoliset palvelukset olivat vahvistaneet, antoi hänelle etuoikeuden, ja kun hänen tarkoituksensa näytti hänestä luvalliselta, ei hän epäillyt käyttää koko mahtiaan.
Hän teki kaikkensa enentääkseen hämminkiäni ja jännittääkseen häpeän-tunnettani, mutta kun hänelle kävi selväksi, etteivät hermoni voineet kestää enempää, otti hän toisen menettelytavan. Hän oli aivan vaiti ja se kiihotti minua vielä enemmän.
Kulkien edes takaisin huoneessa aloin minä puolestani tehdä kysymyksiä. Äsken oli ollut sietämätöntä kuulla tuota kertomusta, nyt tahdoin kuulla sen uudelleen. Koetin saada kasvoilleni milloin hymyilevän, milloin välinpitämättömän ilmeen, mutta turhaan. Desgenais oli tullut mykäksi, juteltuaan äsken mitä avomielisimmin. Minun kulkiessani suurin askelin huoneen laidasta laitaan seurasi hän minua välinpitämättömästi kuin kettua, joka raivoaa häkissään.
En voi kertoa kuinka kärsin. Nainen, joka kauan aikaa oli ollut sydämeni epäjumala, ja joka, kun olin hänet menettänyt, oli tuottanut minulle mitä katkerimpia kärsimyksiä, ainoa, jota olin rakastanut ja jota olin itkevä kuolemaani saakka, oli äkkiä muuttunut häpeämättömäksi ilotytöksi, nuorten miesten juttujen aiheeksi ja saanut aikaan julkista pahennusta! Oli kuin olisin olkapäälläni tuntenut tulikuuman raudan polton.
Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä synkemmäksi kävi ympärilläni. Kun joskus nostin päätäni, näin jäätävän hymyn ja uteliaan katseen, joka teki minusta huomioita. Desgenais ei jättänyt minua, hän tiesi hyvin mitä hän teki. Tunsimme toisemme perin pohjin. Hän tiesi että olin mahdollinen mihin hulluuksiin hyvänsä, että saatoin kiihkossani mennä kuinka kauas hyvänsä — paitsi yhteen suuntaan. Sentähden koetti hän häväistä kärsimystäni ja vedota päähäni sydämeni kustannuksella.