Istuimme molemmat hetken ääneti. Seinäkello löi. Samassa tuli mieleeni, että oli kulunut täsmälleen, päivää ja tuntia myöten, vuosi siitä kuin sain tietää rakastettuni uskottomuudesta.
"Kuulitko kellon lyövän?" puhelin itsekseni. "En tiedä mitä se nyt tuo mukanaan, mutta tämä tunti on kohtalokas hetki elämässäni."
Puhuin näin tietämättä itse mitä tein. Mutta samassa hetkessä astui lakeija huoneeseen, tuli minua kohti, tarttui käteeni, vei minut syrjään ja kuiskasi korvaani: "Herra, tulen ilmoittamaan teille, että isänne on kuolemaisillaan. Hänellä on hiljan ollut halvauskohtaus ja lääkärit eivät anna mitään toivoa."
KOLMAS OSA
I
Isäni asui maaseudulla, jonkun matkan päässä Parisista. Kun tulin perille, tapasin lääkärin ovella. Hän sanoi minulle: "Tulette liian myöhään. Isänne olisi halunnut nähdä teidät ennen kuolemaansa."
Kun astuin sisään, tapasin isäni kuolleena.
"Olkaa hyvä ja pyytäkää kaikkia muita poistumaan ja jättäkää minut yksin isäni kanssa", sanoin lääkärille. "Isälläni oli minulle jotain sanottavaa. Hän on sen minulle sanova."
Palvelijat lähtivät huoneesta. Lähestyin vuodetta ja nostin varovasti liinan, joka peitti kuolleen kasvoja. Mutta kohta kun näin isäni piirteet, heittäysin hänen ylitseen ja menetin tajuni.
Kun tulin taas tuntoihini, kuulin lähelläni kuiskailtavan: "Jos hän sitä vielä pyytää, niin kieltäkää se häneltä millä tekosyyllä hyvänsä." Ymmärsin, että tahdottiin estää minua menemästä kuolleen vuoteen luo, mutta teeskentelin, etten ollut mitään kuullut. Kun nähtiin, että olin levollinen, jätettiin minut yksin. Odotin, kunnes kaikki talossa nukkuivat, ja lähdin taas, kynttilä kädessä, isäni huoneeseen. Tapasin siellä nuoren papin istumassa yksin vuoteen vieressä.