"Jumalani!" huudahdin, "hän rakastaa minua."
Hän oli vastannut suudelmaani.
Hyppäsin hevoseni selästä ja juoksin hänen luokseen. Hän makasi pitkänään ruohossa. Kun nostin hänet pystyyn, avasi hän silmänsä. Hänen ruumiinsa vapisi kuin pelosta. Hän työnsi voimakkaasti käteni luotaan, puhkesi itkemään ja juoksi pois.
Jäin seisomaan tien oheen ja katsoin hänen jälkeensä. Hän oli kaunis kuin päivä. Hän seisoi puuhun nojaten, pitkät hiuksensa valloillaan olkapäillä, kädet vapisten, posket punaisina, kuin purppuran ja helmien peitossa.
"Älkää tulko lähelleni", huusi hän. "Älkää ottako askeltakaan minua kohti."
"Rakkaani, älkää peljätkö", vastasin. "Olen tuskassani ja kiihkossani unohtanut itseni ja te voitte minua siitä rangaista. Tehkää minulle mitä tahdotte, lähtekää matkalle tai lähettäkää minut, minne mielitte. Tiedän, että rakastatte minua, Brigitte, ja te olette täällä yhtä hyvässä turvassa kuin koskaan joku kuningas linnassaan."
Rouva Pierson suuntasi minuun kyyneleisen katseensa. Näin elämäni onnen tulevan vastaani siinä pikaisessa katseessa. Kuljin tien yli hänen luokseen ja polvistuin hänen eteensä. — Se on vähän rakastanut, joka tietää kertoa, millä sanoilla hänen rakastajattarensa on hänelle tunnustanut tunteensa.
X
Jos olisin jalokiviseppä ja aikoisin antaa ystävälleni kallisarvoisen helminauhan, niin uskon, että olisi hauskaa itse ripustaa se hänen kaulaansa; mutta jos olisin itse tuo ystävä, niin kuolisin mieluummin kuin riistäisin helminauhan jalokivisepän käsistä.
Olen huomannut, että useimmat miehet vaativat kohta naiselta, joka heitä rakastaa, täydellistä antautumista. Minä olen aina menetellyt päinvastoin, en laskien, vaan vaistomaisesti. Nainen, joka ei antaudu, ei rakasta kyllin taikka tuntee hän, ettei mies rakasta häntä kyllin.