"Tämä nuori mies, jonka nimeä sinun on tarpeetonta tuntea, näytti aina rakastaneen minua. Se mikä vuosikausia oli ollut lapsuuden ystävyyttä, muuttui ajan mukaan rakkaudeksi. Hän alkoi, kun olimme kahden, puhua minulle onnesta, joka meitä odotti; hän kuvasi minulle kärsimättömyyttään. Olin ainoastaan yhtä vuotta häntä nuorempi; mutta hän oli naapuruudessa tehnyt tuttavuutta erään huonotapaisen miehen, erään teollisuusritarin kanssa, jonka neuvoja hän oli alkanut kuunnella. Kun minä antauduin hänen hyväilyilleen lapsen luottamuksella, päätti hän pettää isänsä, syödä sanansa meitä molempia kohtaan ja jättää minut tehtyään minut onnettomaksi.
"Hänen isänsä oli aamulla kutsunut meidät huoneeseensa, ja siellä, koko perheen läsnäollessa, ilmoittanut, että hääpäivämme oli määrätty. Saman päivän iltana tapasi hän minut puutarhassa, puhui minulle rakkaudestaan tulisemmin kuin koskaan ennen, sanoi, että, koska hääpäivämme oli määrätty, hän jo piti itseään puolisonani, ja että hän oli sitä Jumalan edessä ollut syntymästään saakka. Minulla ei ole muuta puolustuksekseni sanottavana kuin että olin nuori, tietämätön ja herkkäuskoinen. Antauduin hänelle ennen kuin olin hänen vaimonsa, ja viikko sen jälkeen lähti hän isänsä talosta; hän pakeni yhdessä erään naisen kanssa, jonka hänen uusi tuttavansa oli hänet tutustuttanut. Hän kirjoitti meille lähtevänsä Saksaan, emmekä sen jälkeen häntä nähneet.
"Sellainen on, muutamin sanoin kerrottuna, elämäni tarina; mieheni tunsi sen, samoinkuin sinä nyt sen tunnet. Olen hyvin ylpeä, ja minä vannoin yksinäisyydessäni, ettei kukaan mies saisi minua toista kertaa kärsimään mitä silloin kärsin. Sitten näin sinut ja unohdin valani, mutta en tuskaani. Minua on kohdeltava hellävaroin; jos sinä olet sairas, olen sitä minäkin. Hoivatkaamme toinen toistamme. Sinä näet, Octave, että minä hyvin tiedän, mitä menneisyyden muistot ovat. Myöskin minut panevat ne joskus tuntemaan sinun läheisyydessäsi tuskallista katumusta; mutta minulla on enemmän rohkeutta kuin sinulla, kenties siksi että olen enemmän kärsinyt. Minun on kuljettava edellä, vaikka sydämeni on vielä heikko eikä ole varma itsestään. Elämäni täällä kylässä oli niin rauhallista ennen kuin sinä tulit, olin monta kertaa luvannut itselleni, etten siitä luopuisi. Kaikki tämä tekee minut vaativaiseksi. Mutta samantekevä, olen sinun. Olet hyvinä hetkinäsi sanonut, että sallimus on antanut minun toimekseni valvoa kuin äiti sinun elämääsi. Se on totta ystäväni; en ole joka päivä rakastajattaresi, usein olen ja tahdon olla äitisi. Kun tuotat minulle kärsimyksiä, en enää näe sinussa rakastajaani; sinä olet vain sairas lapsi, epäluuloinen tai itsepäinen, jota tahdon hoivata ja parantaa löytääkseni hänessä sen, jota rakastan ja jota aina tahdon rakastaa. Antakoon Jumala minulle siihen voimaa", lisäsi hän, katsoen taivasta kohti. "Suokoon Jumala, joka meidät näkee ja kuulee rukoukseni, äitien ja rakastavaisten Jumala, suokoon hän minun suorittaa loppuun tämän tehtävän! Joskin menehdyn sen alla, joskin kapinoiva ylpeyteni, sydämeni, joka tahtomattani voi pakahtua, joskin koko elämäni…"
Hän ei lopettanut lausettaan, nyyhkytys keskeytti sen. Jumalani! Näin hänen polvistuvan, ristivän kätensä, jotka hän painoi kiveä vasten. Tuuli huojutti hänen pukuaan ja kanervikkoa ympärillämme. Hento ja ylevä olento! Hän rukoili rakkautensa puolesta. Nostin hänet käsivarsilleni. "Oi sinä ainoa rakkauteni", sanoin hänelle, "sinä rakastajattareni, äitini ja sisareni! Rukoile minunkin puolestani, että voisin rakastaa sinua niinkuin ansaitset tulla rakastetuksi. Rukoile, että voisin elää, että sydämeni puhdistuisi sinun kyyneleistäsi, että se muuttuisi pyhäksi hostiaksi, jonka voisimme jakaa Jumalan edessä!"
Paneusimme maata kalliolle. Kaikki oli hiljaista ympärillämme, yläpuolella kaartui taivas täynnä kimaltelevia tähtiä. "Tunnetko tuon?" kysyin Brigitteltä. "Muistatko ensi päiväämme?"
Kiitos Jumalan, ettemme koskaan tämän illan jälkeen palanneet kallionkielelle. Se on jäänyt alttariksi, joka on pysynyt puhtaana; se on yksi elämäni harvoja muistoja, joka vielä liukuessaan silmieni ohi on puettu valkeaan.
IV
Kun eräänä iltana kuljin torin poikki, kuulin kahden miehen keskustelevan jotenkin kovalla äänellä: "Hän kuuluu kohdelleen häntä huonosti."
"Se on naisen syy, miksi hän valitsi sellaisen miehen, joka on ollut tekemisissä vain katutyttöjen kanssa? Hän saa kärsiä oman hulluutensa tähden."
Lähestyin heitä pimeydessä, saadakseni nähdä, keitä he olivat, mutta huomattuaan minut, he poistuivat.